Toivo ja tasa-arvo

Monesta puujalkavitsistä ei liene elämänohjeeksi, mutta kenties tästä: Toivossa on hyvä elää ja Uskossa kuolla, sanoi lapamato.

Vitsi juohtui mieleen, kun luin Björn Wahlroosin tuoreinta kirjaa Kuinkas tässä näin kävi (Otava). Kirjan ensilehdillä hän kirjoittaa toivon säilymisen ja säilyttämisen tärkeydestä.

Alkusanoista huolimatta Wahlroos vyöryttää inhorealistisia arvioitaan vähän kaikesta ja panee toivon kyllä pahemman kerran koetukselle. Vaan hyvä että vyöryttää. Se virkistää ajattelemaan.

Sotavuosien jälkeen Suomea ja suomalaisia kannatteli toivo ja usko myös. Tunnetustihan usko ja toivo liittyvät yhteen. Jo Raamatussa usko määritellään toivon avulla: usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.

Joka aamu töihin mennessä suomalainen tiesi, että huominen on parempi, kunhan jaksan tehdä töitä, yrittää ja huolehtia omista velvoitteistani parhaalla mahdollisella tavalla. Vähän paremmin tänään kuin eilen ja huomenna paremmin kuin tänään.

Noina vuosikymmeninä vastoinkäymisiä oli niin paljon, että järkeen nojaamalla moni touhu olisi jäänyt sikseen. Liike ei lakannut, koska toivo pysyi ja vahvistui, kun se ei ollut turha.

Niinpä yhteiskunnassa syntyi halua perustaa perheitä, rakentaa koteja ja ilmaantuipa monelle intoa luoda vielä yhteistäkin hyvää politiikkaan osallistumisen kautta.

Toivo elää yhä monessa paikassa. Ilman toivoa jäisi moni osinko jakamatta.

Tarkoitan, että toivottomuuden ilmapiirissä anteliainkin osinkovirta tyrehtyy lopulta, jos työntekijöiltä puuttuu se paras kannustin. Siis usko siihen, että jotakin hyötyy, kun tekee tänään enemmän tai paremmin tai huolellisemmin tai joustavammin kuin eilen ja huomenna jälleen uusin voimin enemmän yrittäen.

Jos usko ja toivo jollakin tavalla tavoiteltavammasta huomisesta romuttuu, silloin järki astuu esiin ja saarnaa toivottomuutta. Ei synny lapsia, ei rakenneta koteja ja politiikkaankin mennään vain huutamaan omaa pahaa oloa ja pelkoja julki yhteisen hyvän luomisen sijasta.

On erittäin hyvä ja ajankohtainen kysymys, kenen tässä pitäisi havahtua? Wahlroos sysää vastuuta poliitikoille. Ok, epäilemättä heille sitä kuuluukin sysätä.

Samalla on niin, että yritysten pitää myös opetella kantamaan vastuuta osakeyhtiölain ensimmäisen osan ykkösluvun viidennestä pykälästä oikealla tavalla. Siinähän sanotaan, että yhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajille. Pitäisi vielä lukea, että pitkällä tähtäimellä, ei lyhyellä.

Yritysten on otettava enemmän vastuuta toivosta muistaen, että toivo ei synny käskemällä, mutta investoimalla kyllä. Silloin kukkivat roudan maat.

Wahlroosia närästää vuoden takainen kysely, jossa 84 prosenttia suomalaisista piti suurempana ongelmana sitä, että yhteiskunnassa oleva vauraus ei jakaudu riittävän tasaisesti kuin sitä, että vauraus ei ole tarpeeksi iso.

Wahlroos toivoo, että menestymiselle tehdään enemmän tilaa. Joo, totta, joskin samalla on viisasta tavoitella tasa-arvoa yrittäen nostaa "vähäisempiä suurten rinnalle". Sellainen kannustaa ihmisiä menestykseen ja arvostuksen tavoitteluun kuten Wahlroosin esillenostama ranskalaisfilosofi Alexis de Tocqueville 180 vuoden takaa toteaa.

De Tocqueville varoittaa turmeltuneesta tasa-arvon toiveesta, joka kannusta heikkoja vetämään voimakkaita alas vertaisekseen. Sellainen toive on kateutta. Ja se vie kalatkin vedestä, koska se on myrkky.

Uusimmat

Nimellä

Oikein väärin toimittu

Pientä rajaa

Puijon ensilumenladun kausikortin hinta lähentelee jo halpuutusta – "Olisin valmis maksamaan enemmän"

Kyllä kansa sittenkin tietää enemmän kuin olisi kohuista luullut

Kuopio irtisanoo henkilöstöään – vanhustenhoitoa uhkaa työvoimapula

Kova leipä, pehmeä markkinointi

Kusti ei voi polkea paikallaan

Jalkapallokansan elinkautinen päättyy vihdoin ja karmeat haavat umpeutuvat sielustani

Kaikki lääkitykselle

Malttia pöyristymisiin

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.