Vapaaehtoiset ansaitsevat kunniaa

Kirjoitin tämän päivän Savon Sanomiin lintujen rengastajista, jotka – monien muiden luonnonsuojelijoiden tavoin – toimivat vapaaehtoisina. Suomen luonnontieteellisen museon rengastustoimiston johtaja Jari Valkama halusikin haastattelussaan korostaa, että rengastajat toimivat vapaaehtoisina. Ainoastaan muutama tutkija Suomessa saattaa saada palkan rengastuksesta, ja silloinkin palkka tulee tutkimuksesta, jonka korvaamaton osa rengastaminen on. Tieteen tuottamaa tietoa esimerkiksi lintujen iästä, muuttamisesta ja elinalueista käytetään lintujen ja luonnon hyvinvoinnin parantamiseen.

Viime vuosina Suomessa ja laajemmin Euroopassa huolta on herättänyt lintujen määrän väheneminen. Syiksi arvellaan muun muassa ravinnon vähenemistä, mutta myös elinalueiden pienentymistä, kun yhä enemmän metsää kaadetaan avohakkuilla. Esimerkiksi Finnpulpin uusi sellutehdas käyttäisi massiivisen määrän puuta vuosittain. Huolta ovat herättäneet muun muassa puumäärän vaatimat hakkuut, jotka voisivat köyhdyttää entisestään luonnon monimuotoisuutta. (SS 17.6.2018, Yle 21.3.2018)

On tietenkin tärkeää tehdä lahjoituksia, jotka ovat elintärkeitä monen luonnonsuojelujärjestön toiminnalle. On kuitenkin yhtä tärkeää kulkea luonnossa, ja nähdä suomalainen luonto koko kauneudessaan. On eri asia lukea eläimistä ja kasveista lehdistä tai katsoa niitä televisiosta kuin kokea niiden läsnäolo ja monipuolisuus luonnossa. Kuikan huuto kesäisenä yönä hiljaisella järvellä tai lentokyvytön sääksen poikanen ovat vaikuttavia kokemuksia siinä missä arkisetkin kokemukset.

Eläimet – varsin pienetkin – ovat läheltä tarkasteltuna kiehtovia olentoja. Olen seurannut noin viikon ajan asuintaloni pihassa niinkin arkista eläintä kuin oravaa, joka puuhastelee varsin pelottomana muutaman metrin päässä talomme tupakkapaikasta. Sitä on kiehtovaa seurata riippumatta siitä, hakeeko se suojaa auringolta, näyttääkö se leikkivän ruohikossa vai kantaako se melkein itsensä kokoista käpyä pesäänsä. Voisin tarkkailla sen touhuamista tuntikausia.

Ainakin Yhdysvalloissa ja Ruotsissa rengastusta on käytetty myös ympäristövalistuksen työvälineenä, kun yleisö on päässyt seuraamaan lintujen rengastamista. Esimerkiksi koululuokat ovat voineet päästä rengastajien matkaan, ja samalla oppilaat ovat päässeet kuulemaan luonnonsuojelusta. Ilmeisesti Suomessa vastaavaa toimintaa ei ainakaan kovin mittavissa määrin ole järjestetty. Ehkä vielä joskus järjestetään.

Valkama ja rengastaja Markku Ukkonen kertoivat olevansa huolissaan siitä, että nuoret eivät tunnu innostuvan enää lintuharrastuksesta. Toisaalta Valkama kertoo ymmärtävänsä, että yhteiskunnan paineita nuoria kohtaan ovat muuttuneet. Pitää opiskella, luoda uraa, perustaa perhe ja työelämäkin vaatii koko ajan enemmän.

Sama koskee tietenkin myös vanhempia sukupolvia. Kuulemma moni rengastaja jättää rengastamisen, mutta saattaa palata sen pariin eläkeiässä, kun velvollisuudet työelämää kohtaan ovat jääneet taakse, ja on taas aikaa keskittyä harrastamiseen.

Kysyin mielenkiinnosta Valkamalta, kuinka paljon aikaa vaatisi ryhtyä rengastajaksi. Hänen mukaansa parissa vuodessa voi päästä hyvään alkuun. Toisaalta jäin miettimään, olisiko minusta siihen. Pääsisinkö kokeesta läpi, löytäisinkö sopivat kontaktit, joiden avulla rengastamisen voisi aloittaa ja ennen kaikkea: pysyisikö mielenkiintoni yllä riittävän kauan. Alan kallistua siihen, että ei olisi.

Toisaalta, jos nyt aloittaisi, eläkeikäisenä ei tarvitsisi kantaa huolta siitä, että olisi tylsää.

Kirjoittaja on uutistoimittaja.

Uusimmat

Nimellä

Vieraat termit eivät saa olla sumuverho

14 vuotta vanhalla varsin klassisella kakkosautolla pääsääntöisesti ajelevalle kertakokeilu sähköavusteisella polkupyörällä riitti: Se oli silkkaa rakkautta

Kalajoki on my mind – Eksotiikka hiekkasärkillä silloin ja nyt

Tärkeimmät asiat näkee silmillään – mene metsään tarkistamaan puusi omistaja

Muistomerkit kertovat myös uhreista

Parempi sote

Hamstraajan kunnianpalautus

Kansa kaipaa aina toivoa paremmasta

Vitkuttelemalla kriisikunnaksi

Marimekko on suomalaisen naispoliitikon univormu, Saksan Merkel erottautuu pukumiesten joukosta värikkäissä jakkupuvussaan

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.