Arvonlisäveroprosentit pielessä eri tuotteissa ja palveluissa

Myös ruuan alv-verokannasta keskustellaan ajoittain. Päivi Tuovinen

Ismo Taskinen Alvi-nisti Kuopio

Sähkölasku 24 prosenttia, ruokakassi 14, pornolehti 10.

Tässä markkina- ja taloustilanteessa on suorastaan hävettävää kirjoittaa ja valittaa veroista. Mutta yhtä hävettävää – suorastaan härskiä – ovat valtiovallan määrittelemät arvonlisäverotasot eri tuotteille ja palveluille.

Valtioekonomisti on ollut yllättävän hyvin hajulla siitä, että sähköstä tulee kassavirtaa byrokratian ja valtiohallinnon pyörittämiseen rapsakammin kuin viihdelehdistä ja viihdepalveluista yleensä.

Jotenkin näin maalais- ja perusjärjellä ajateltuna tuntuisi siltä, että talouksien välttämättömien tuotteiden ja palvelujen, kuten sähkön alv olisi 10 prosenttia ja viihdepalveluiden 24. Mutta eihän tavallisen taapertajan tällaisia turhuuksia kannattaisi pohtia. Vaikka mökinmummon eläkekukkaroa 24 prosentin vero kovasti kurittaakin, niin lipevä liikemies hankkii viihdettä itselleen 10 prosentin verolla (sanoma- ja aikakausilehdet sekä kulttuuri- ja viihdepalvelut).

Konkretisoidaan asiaa yhdellä prosenttiluvulla. Pienituloinen eläkeläismummo ja -pappa kuten me muutkin maksamme sähköstä arvonlisäveroa 140 prosenttia enemmän kuin lipevä liikemies viihdepalveluistaan (24 - 10 x 100 / 10 = 140 prosenttia). Kateellinen käyttäisi sanontaa ”tasan eivät käy onnenlahjat”.

Tilanne toki tasoittuu hieman, sillä ruokakassista veroa maksetaan vain 40 prosenttia enemmän.

Ymmärrys katoaa lopullisesti, kun sähkölaskuun ujutetaan mukaan siirtomaksut korotuksista puhumattakaan. Suhteellisuudentaju alkaa olla hakusessa sähkölaskua tutkiessa. Vilkaistaanpa konkreettista sähkölaskua kirjoittajan laskupinosta poimittuna: sähkölasku, jonka loppusumma on 87,12 euroa muodostuu seuraavasti: kulutus 0 (nolla) kilowattituntia, siirtomaksut 70,26 euroa ja alv 16,86 euroa. Siis vastikkeettomasta tuotteesta – siirto, jota ei ole tapahtunut lainkaan – olen maksanut veroineen 87,12 euroa. Eikös se ole jo jotenkin rikollista ja oikeustajun vastaista, että maksat, mutta käytännössä vastikkeellista tuotetta tai palvelua ei ole?

Ostat Alkosta pullon konjamiinia karanteeni-iltaasi ja maksat kassahenkilölle satasen. Sen saatuaan hän nappaa sinulta pullon pois ja vetoaa vallitseviin sähkömarkkinoiden käytäntöihin. Sielläkin maksetaan vastikkeettomista tuotteista, vieläpä raskaimman alvin kera.

Alun perin vuonna 1941 oli tilapäinen vero nimeltään liikevaihtovero. Se muuttui 1942 vakinaiseksi ja arvonlisäveroksi vuonna 1994, jolloin lama sai verottajan heräämään veropohjan laajennukseen muun muassa palveluihin.

Valtio ja kunnat tarvitsevat veronsa kansatalouden rattaiden pyörittämiseen, sen melkein jokainen ymmärtää. Varsinkin kun liukkaat liikemiehet saavat viihdelehtensä pikkuverolla ja samalla piilottelevat verojaan palmunlehtien katveisiin mummon kahlatessa umpihangessa täysi verolasti niskassaan raskaimman päälle suurimmalla prosentilla.

Olisiko jotenkin kohtuullista, että välttämättömän perus- ja kulutustuotteen arvonlisävero olisi muu kuin korkein arvonlisäverokanta 24 prosenttia? Monelle pientuloiselle, eläkeläiselle ja työttömälle viihdelehden alv-veroprosentti 24 toisi ainakin pienen henkisen helpotuksen etenkin näinä vaikeina aikoina. Paavikin taisi todeta, että pienikin lohtu tuo helpotusta arjen eristettyihin rutiineihin.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.