Syödään siemenperunoita

Seppo Kononen

Itsenäisyyspäivän lähestyessä tulevat taas kerran mieleen edesmenneen presidentti Urho Kekkosen mietteet valtakunnan asioiden hoidosta, että tärkeintä on pitää huolta maan ulkosuhteista, ja että jos joku asia saa olla rempallaan, niin ”olkoon se sitten sisäpolitiikka”. Kekkosen henkistä perintöä on syöty aika tavalla, mutta tuo hänen suuri linjansa tuntuu sen sijaan pätevän vielä nyt, kun hänen jälkeistään aikaa on eletty kohta neljä vuosikymmentä.

Eivät vain poliitikot ja sivistyneistö vaan myös jopa ihan tavalliset kansalaiset surevat maapallon tilaa ja yrittävät näyttää koko ihmiskunnalle esimerkkiä, etteivät olot Telluksella lämpenisi liikaa. Intomielisten, huolestuneitten julkisten puheitten perusteilla on tullut suorastaan tunne, että maapallon kohtalo ratkaistaan meidän suomalaisten ruokapöydissä.

Suuren yleisen hädän keskellä emme huomaa, miten omat kotiaskareemme ovat menossa jos ei aivan hunningolle, niin ainakin pahasti retuperälle. Pääministerin päätä vaaditaan vadille, ja koko punavihreän hallituksen kohtalo on asetettu vaakalaudalle. Juuri päättyneen postilakon pohjalta voi jo nähdä, miten ensi vuoden puolella koko Suomi voi pysähtyä eri alojen lakkojen ja niihin liittyvien tukilakkojen seurauksena.

Ei riitä, että joka puolella riidellään kaikesta ja kampitetaan toisia aina, kun siihen tilaisuus avautuu. Valtio velkaantuu koko ajan miljardivauhtia niin, että kohta joudutaan syömään siemenperunatkin – vuosikymmenten saatossa kerääntyneet eläkerahastot. Säästää pitäisi ja työtä tehdä lujasti, mutta ketäpä se kiinnostaa. ”Lisää, lisää, huutavat maailman lapset”.

 

Itsenäisyyspäivän puheissa ensi perjantaina muistellaan varmasti aika monessa paikassa sitä ”talvisodan henkeä”, jonka avulla kansakunta säilytti suurten uhrausten kautta itsenäisyytensä kahdeksan vuosikymmentä sitten.

Samaista henkeä on peräänkuulutettu toistuvasti myös myöhemminkin aina, kun maan asiat ovat olleet kehnosti milloin taloudellisesti, milloin poliittisesti. Hyvä tietysti puhua ihanasta talvisodan hengestä myös nyt, vaikka odotukset sanojen perillemenosta eivät ole järin korkeat. Poliittinen kenttä ja siihen olennaisesti liittyvät työmarkkinat ovat ajautuneet sellaiseen jumiin, etteivät jähmettyneet asenteet sula, vaikka talvi olisi kuinka leuto.

”Jotain tarttis tehdä”, kuten Mauno Koivisto joskus mainitsi. Nykyisessä yhteiskunnallisessa ilmapiirissä on turha toivoa vastuullisten vallankäyttäjien ottavan presidentin sanoja tosissaan.

 

Monesti on mietitty, milloin suomalaiset unohtivat talvisodan hengen. Ehkä se tapahtui kolme vuosikymmentä sitten, kun kansakunta laidasta laitaan menetti talonpoikaisen järkensä ja hurmaantui 1980- ja 1990-lukujen taitteen tyhjästä rikkauksia jauhavasta kasinopelistä.

Kävi kuin Aladdinin lampun hengelle: kun se kerran pääsi livahtamaan ulos, ei sitä enää saatu koskaan takaisin. 1980-luku jää näin historiaan viimeisenä kansallisen yhtenäisyyden ja yhtenäiskulttuurin vuosikymmenenä.

Moni on toki rikastunut vielä nolosti päättyneitten kasinovuosien jälkeenkin, mutta moni on jäänyt pysyvään köyhyyteen ja elämään yhteiskunnan laitapuolella. Yritysmaailman uutisten mukaan suurimmat voitot tehdään kuitenkin taas tänään pelialalla, kun taas huonointa tuntipalkkaa maksetaan alkutuotannossa, joka kuitenkin on kaiken taloudellisen toiminnan perusta. Mitä tälle voi tehdä muuta kuin ihmetellä näin kansakunnan tärkeimmän juhlapäivän alla.

 

Kirjoittaja on Savon Sanomien aiempi pääkirjoitustoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu