Turvataan eläkeläisten toimeentulo

Erkki Tuovinen Puheenjohtaja Pekka Mäkinen Toiminnanjohtaja Eläkeliiton Ylä-Savon piiri ry

Eläkeliiton Ylä-Savon piiri vaatii kunnilta ja kuntayhtymiltä valveutuneempaa paneutumista iäkkäiden sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen määräytymiseen. Asiakasmaksuja tarkistetaan kunnissa ensi vuoden alusta lukien.

Lähes puolelle pitkäaikaissairaista terveydenhuoltomenot ovat merkittävä taloudellinen rasite. Tämä ei koske vain pienituloisia, vaan myös suurelle osalle keskituloisia kustannukset ovat merkittävä rasite. Järjestöjen vuonna 2018 tekemän selvityksen perusteella tiedetään, että noin viidennes pitkäaikaissairasta on asiakasmaksujen vuoksi tinkinyt viimeksi kuluneen vuoden aikana muista menoista, kuten ruuasta, ja joka kymmenes on siirtänyt menoa sote-palveluihin.

Vuosittain lähes 400 000 sote-asiakasmaksua päätyy ulosottoon. Eläkeläisten määrä tästä ryhmästä on kasvava. Sote-asiakasmaksut eivät saa aiheuttaa eläkeläisille velkaantumista ja ulosottoja. Asiakasmaksu on myös lain mukaan jätettävä perimättä tai sitä voidaan kohtuullistaa, jos periminen vaarantaa asiak­kaan tai hänen perheensä toimeentulon. Tätä mahdollisuutta on Suomessa alikäytetty.

Asiakasmaksujen korotusten lisäksi paljon sairastavien pienituloisten eläkeläisten tilannetta ovat kurjistaneet korotukset lääkkeiden ja terveydenhuollon matkojen omavastuuosuuksiin sekä leikkaukset perusturvaetuuksiin. Suomi sai jo vuonna 2017 huomautuksen OECD:ltä, että pienituloiset jäävät usein ilman tarvitsemiaan sote-palveluja.

Koska suurimpia maksuja maksavat väestöryhmät, joilla on vähiten rahaa, on perusteltua kysyä, onko kaikilla iäkkäillä ihmisillä Suomessa varaa sairastaa ja varaa perusoikeuteen eli riittäviin sote-palveluihin.

Eläkkeellä olevia ei tule ajaa toimeentulotuen asiakkaiksi heidän tarvitsemiensa sote-palveluiden vuoksi. Asiakasmaksuja ei tule korottaa vuoden 2020 alusta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu