Pelastajakoulutus keskitetään Kuopioon

Hannakaisa Heikkinen Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Kiuruvesi Riikka Pirkkalainen Keskustan puoluesihteeri Iisalmi

Julkisuudessa liikkuneet tiedot ja Savon Sanomien uutisointi ovat ymmärrettävästi jättäneet ristiriitaisen mielikuvan Kuopiossa tarjottavan pelastusalan koulutuksen jatkosta. On kuitenkin selvää ja hallituksessa sovittu, että pelastuskoulutus keskitetään Kuopion pelastusopistoon.

Kuopion asema vahvistuu jo ensi syksynä parillakymmenellä aloituspaikalla, ja pelastuskoulutus keskitetään Helsingistä Kuopioon. Asia on näin lyöty lukkoon ja keskusta pitää siitä kiinni.

Asiasta vastaavan ministeriön epäselvien ulostulojen myötä on kysytty, onko päätös aikatauluineen varma ja pitävä. On se.

Koska Kuopiossa opiskelijoiden sisäänotto nousee vuonna 2020 ja Helsingissä sisäänotto päättyy lopullisesti vuonna 2021, nousevat koulutusmäärät väliaikaisesti. Näin paikataan valtakunnallista pelastajavajetta. On myös betonoitu päätös siitä, että syksyn 2021 jälkeen kaikki pelastajaopiskelijoiden aloituspaikat ovat Kuopion pelastusopistossa.

Pelastajien peruskoulutus on parhaiten toteutettavissa yhtenä kokonaisuutena. Tämän on myös pelastusylijohtaja todennut. Kuopion pelastusopisto on jatkossa tämä koko Suomea palveleva kokonaisuus.

Suomi tarvitsee lisää pelastajia, ja hyvä, että vajetta nyt paikataan. Samaten Suomi tarvitsee vahvan pelastusopiston, siksi onkin hyvä, että Kuopion pelastusopistoa nyt vahvistetaan.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut