Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pyöräliikenne ajoradalle

Uudessa tieliikennelaissa suojatien tai pyörätien jatkeen maalaukset eivät vaikuttaneet väistämisvelvollisuuksiin: kärkikolmion tai stop-merkin takaa tuleva tai kääntyvä autoilija väistää.

Uutta on se, että pyörätien jatke merkitään autoilijalle liikennemerkein. ”Make38” nosti esille huolen pyörätien jatkeiden vaarallisuudesta siirtymävaiheen aikana ja ehdotti ratkaisuksi lain muuttamista niin, että pyöräilijä väistää aina (SS 10.6.).

Siirtymäkauden aikana moni nykyinen pyörätien jatke maalataan takaisin suojatieksi. Käytännössä väistämisvelvollisuudet pysyvät siis entisellään. Kuten ”Make38” kirjoittaa, väistämisvelvollisuudet aiheuttavat usein päänvaivaa. Asiaan vaikuttaa merkittävästi se, että pyöräilijän paikka liikenteessä vaihtelee ja on usein yhdistetyllä kävely- ja pyörätiellä. Tällöin ovat vastassa myös paikoin monimutkaiset väistämissäännöt.

Polkupyörä on ajoneuvo. Kuopion polkijoiden kanta on, että pyöräliikennettä tulisi mahdollisuuksien mukaan siirtää ajoradalle. Tämä selkeyttäisi väistämisvelvollisuuksia, lisäisi liikenneturvallisuutta, sujuvoittaisi liikennettä ja rauhoittaisi jalkakäytävät jalankulkijoille.

Pyöräily ajoradalla toki edellyttää laajemmin pyöräily-ystävällistä liikenneympäristöä. Keskeisin parannus olisi ruutukaava-alueen nopeusrajoituksen laskeminen 30 kilometriin tunnissa.

”Make38” nosti esille ilmansaasteet, joita syntyy, kun autoilija pysähtyy ja kiihdyttää. Myös tämä seikka puoltaa pyöräilyn olosuhteiden parantamista ja liikenteen nopeusrajoituksien laskua taajamissa.