Kiitos ei ole kirosana

AnnaVanhanen

Olen välillä pysähtynyt ihmettelemään, miten suomalaisille tuntuu olevan vaikeaa käyttää yksinkertaisimpia, jo taaperoina opittuja sanoja. Kiitos ja anteeksi.

Olen törmännyt tilanteisiin, joissa valtava pahastuminen ja vuosien riita olisi saatu päättymään heti alkuunsa nopealla ja helpolla anteeksipyynnöllä, mutta ylpeys on voittanut.

Tilanteet, jotka vaativat anteeksipyyntöä, voivat olla moninaisia ja monimutkaisia. Kiitos vuorostaan on hyvinkin helppo ja yksinkertainen, eikä sen ylikäytöstäkään tule kenellekään yliannostusta. Arjessa kiittäminen on tapa osoittaa kunnioitusta ja tuoda positiivista tunnetta mitä tavallisimpiin tilanteisiin.

Savossa olen pistänyt kiittämisen merkille niin hyvässä kuin pahassa. Useimmiten lähtiessäni töistä esimieheni huikkaa ”kiitos Anna”. Hämmennyin tästä alkuun.

Töissähän minä vain olin, eihän siinä ole mitään kiittämisen sijaa. Mukavalta se on kuitenkin tuntunut.

Kiittäminen, tai lähinnä sen puute on ollut selkeimmillään asiakastilanteissa.

Matkustan melko usein bussilla, ja minua hämmentää suomalainen kommunikointi julkisessa liikenteessä. Bussiin noustessa ei aina osata tervehtiä, mutta kiitos jää vielä useammin pois. En itsekään ole tässä asiassa täydellinen. Milloin olen niin aamupöhnässä ryystämässä kahviani, milloin keskittynyt iltapäivällä työsähköpostin lukemiseen.

En nyt sano, että jokaisen pitäisi kuljettajaa kädestä pitäen kiittää, mutta yritän aina huikata iloisen kiitoksen hyppiessäni ulos bussista.

Kuopiossa se on vieläpä helppoa, kun ei tarvitse poistua ruuhkabussin takaovista ihmismassan keskeltä, vaan uloskäynti tapahtuu keskiovista puolityhjistä busseista.

Olisi aivan mahtavaa, jos jokainen pysähtyisi kiittämään Cittarin kassahenkilöä, kun tämä antaa kuitin tai vaihtorahat. Yleensä kiitän vielä lähtiessäni kassalta, kiitokseksi koko siitä tapahtumasta, vähän heippa-sanan korvikkeenakin. Välillä keskityn kuittiin tai seuralaiseen ja kiitos unohtuu, jolloin vinkaisen sen vielä hieman kauempaa.

Matkustelen melko usein, ja ennen jokaiseen maahan matkustamista, opettelen kohdemaan kielellä ”hyvää päivää” ja ”kiitos”. Niillä nimittäin pääsee jo todella pitkälle.

Paikallisia lämmittää ihan selvästi, että joku turisti on nähnyt pienen vaivan ja opetellut edes kiitoksen.

Tällä hetkellä olen Japanissa, ja täällä kiittämisen kulttuuri vain korostuu. Joka paikassa kiitetään ja hymyillen kumarretaan.

Ei meidän Suomessa kumartaa tarvitse, mutta voisimme muistaa kiittää. Myös niitä tuntemattomia bussikuskeja ja kaupan asiakaspalvelijoita. Myös silloin kun on huono päivä tai ujostuttaa avata suutaan.

Kiitos on korvaamaton apuväline arjen pienissä hyvissä teoissa.

Kirjoittaja on kuopiolaistunut bloggaaja, joka työskenteleemarkkinointialalla.

Kommentoi