Venäjän urheilu ei enää yllätä

Uutiset tennistähti Maria Sharapovan ja neljän muun venäläisen huippu-urheilijan dopingkäryistä sekä yllättää että ei yllätä. Maailman antidopingjärjestön Wadan marraskuinen raportti paljasti Venäjän yleisurheilun systemaattisen dopinginkäytön, jonka juuret ulottuivat turvallisuuspalvelu FSB:hen asti. Olisi epätodennäköistä, että valtiollinen dopingjärjestelmä rajoittuisi vain yleisurheiluun.

Toisaalta tennis on peli ja taitolaji, jossa rasitusta lieventävästä aineesta saatava hyöty on pienempi kuin silkkaa kestävyyttä tai nopeusvoimaa mittaavissa lajeissa. Näin ollen Sharapova on ottanut suunnattoman riskin jatkaessaan Meldonium-nimisen aineen käyttöä senkin jälkeen, kun se kiellettiin. Moninkertaista Grand Slam -voittajaa uhkaa nyt ansaitusti sekä kilpailukielto että kymmenien miljoonien eurojen arvoisten sponsorisopimusten menetys.

Venäläisreaktiot käryyn olivat marraskuun tapaan ristiriitaisia. Maan tennisliiton puheenjohtaja kuittasi kohun hölynpölyksi, mutta urheiluministeri Vitali Mutko varoitti, että käryjä tulee lisää.

Helmikuussa urheilumaailmaa järkytti kahden venäläisen antidopingjohtajan kuolema äkillisesti ja epäselvistä syistä. Vilpistä huolimatta urheilu on leikkiä, jonka takia kenenkään ei kuulu laittaa henkeään alttiiksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu