Miksi Kulmunia ei kukaan puolusta?

Kuuman linjan kirjoittajan mielestä keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni on heitetty susien hampaisiin. Tuire Punkki

On kovaa ja kylmää porukkaa keskustapuolueessa. Kukaan ei ryhtynyt puolustamaan tai tukemaan Kulmunia vaikeassa tilanteessa vaan susi-Saarikko hyökkäsi ja repii koko puolueen hajalle.

Omat koirat purivat

 

SS:ssa oli hyvä juttu 10.8. edunvalvontavaltuutuksesta. Lisäyksenä siihen, että valtuutus pitäisi olla jokaisella täysikäisellä onnettomuuden tai äkillisen sairauden varalta, joka vie toimintakyvyn tilapäisesti tai pysyvästi.

Ei vain vanhoille

Ihanaa, kun TV ja paikallislehti hehkuttavat KuPSin häviötä (0–3) näyttävästi, mutta hyvä, kun raaskittiin edes mainita, kun KuPS voitti Helsingissä ensimmäisen pelinsä juuri 0–3.

Huomion arvoista

KuPS:n johtoporras isovanhempineen ja parin liikuntarajoitteisen kanssa pitäisi kävelylle pääportilta reilu 100 metriä Tasavallankadulle päin ja sitten ylös nurmirinnettä, johon heitelty vähän soraa. Ehkäpä tämän jälkeen löytyy järkiratkaisu turvallisuuden nimissä tehtyihin sisääntuloreitteihin.

Kompura

Italialaisilta jää hiukan veroja keräämättä. Voisimme solidaarisuuden osoituksena kerätä ne täällä. Riittää, kun polttonesteiden hintaa nostetaan 20 euroa litralta ja summa on koossa.

Marinin lahja

 

Ei löytynyt rahoitusta vappusataseen, mutta kylläpäs miljardeja Etelä-Euroopan avustuksiin. Tytti Tuppurainenhan sanoi, että oma kansa ensin -ajattelu on vahingollista.

Näin se on uskottava

 

TV2:n Toimettomat-dokumentissa heitettiin kommentti: ”Montako vanhusta pelastettiin, kun laitettiin yhteiskunta kiinni!” Eihän yhteiskuntaa vanhusten vuoksi laitettu kiinni, vanhuksethan oli laitettu kiinni koteihinsa. Ei kaikki ole vanhusten syytä.

Mitä vielä...

 

Olisiko näin korona-aikaan ottaa sellainen kääntölakki käyttöön, jos on tartunta niin punainen puoli, ja jos ei, niin vihreä puoli päälle.

Korvessa syntynyt

 

Narkkarit saavat ilmaiset neulat ja ruiskut. Tavan tallaaja taas joutuu maksamaan koronasuojaukset jo ennestään tiukassa taloustilanteessa. Marinin sosialistihallitus voisi järjestää ilmaiset maskit työn orjille ja bemareilla ajeleville sorretuille tasapuolisuuden vuoksi.

Audisti

 

Tarinan aikuispelimaksu vuodessa on täysin kohtuuton. Kenttä on huonokuntoinen vuodesta toiseen, ja siellä on jatkuvasti kilpailuja, joten eivätpä jäsenet pääse pelaamaan. "Ei" jatkuville hinnan nousuille!

Kohta ex-pelaaja

Opettajat pihalle juuri ennen koulujen alkua säästöjen vuoksi! Kyllä nyt Iisalmen päättäjät nolasivat pahasti itsensä järjenvastaisella päätöksellä!

Kyllä kansa muistaa

 

Rakentakaa Hatsalan koulu Kuopio-hallin jatkoksi radan varteen. Näin minimietäisyys 80 metriä moottoritiestä täyttyy, ja uudesta ruokalasta ei tullut hukkainvestointi. Vanha koulun alue joutaa mainiosti pysäköintipaikaksi.

Minä vaan

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu