Lyhennysvapaita aitoon tarpeeseen

Pankit kantoivat keväällä poikkeusoloissa yhteiskuntavastuuta myöntämällä lainoihin maksuttomia lyhennysvapaita koronaepidemiasta johtuvista syistä.

Kädenojennus tuli tarpeeseen, kun lomautukset ja työsuhteiden päättymiset kuin seinään koskettivat valtavaa ihmisjoukkoa. Finanssialan mukaan koronasta johtuvia lyhennysvapaahakemuksia oli tullut juhannukseen mennessä jo noin 270 000.

Mahdollisuus hoitaa lainoista väliaikaisesti pelkät korot ja kulut toi kansantalouteenkin piristysruiskeen. Finanssiala arvioi keväällä, että lyhennysvapaat jättäisivät kotitalouksille lähes puoli miljardia euroa käytettäviä tuloja. Myös Suomen pankissa huoli liiasta säästämisestä ylitti tilapäisesti huolen kotitalouksien velkaantumisesta.

Lainat erääntyvät kuitenkin ennen pitkää maksuun, ja suurin osa pankeista on jo päättänyt kampanjansa ilmaisvapaista. Vain OP:n, Danske Bankin ja Handelsbankenin laina-asiakkaat hyötyvät vielä maksuttomuudesta. Toisaalta pankeilla voi olla muita joustoja lyhennysten koon ja rytmin säätelyyn. Pankit ovat myös ilmaisseet vaihtelevassa määrin valmiutta palauttaa ilmaiset vapaat, jos koronatilanne jälleen pahenee.

Aiemmin pankit ovat markkinoineet vapaakuukausia asuntovelallisille unelmien täyttämiseen eli kulutukseen.

Hyvässä työllisyystilanteessa ja matalien korkojen aikana tilaisuus on ollut osin petollinen, kun lainaa olisi juuri otollista lyhentää. Sekä kotitalouk­sissa että kansantaloudessa puskuria kannattaa säästää kriiseihin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu