Tarpeetonta tavaraa on liikaa

Luonnonvarat hupevat nopeasti, kun ihmiskunta kuluttaa liikaa. Anu Mattila

Arvi Pöyhönen

Kestävän kehityksen vastakohta on kestämätön kehitys. Siihen ajaudutaan lopulta, jos uusiutumattomia luonnonvaroja käytetään kuin ne olisivat ehtymättömiä eikä huolehdita uusiutuvan luonnon tuottokyvystä.

Ihmiskunta on elänyt suurimman osan olemassaolostaan minimaalisella väestömäärällä verrattuna nykyiseen, lähes kahdeksaan miljardiin ihmiseen.

Menneiden aikojen ihmisillä ei ollut käytössään tietoa eikä tehokkaita tekniikoita. Luonnonvarojen kulutus ja luonnon pilaantuminen vaatimattomilla käden jatkeilla oli vähäistä, samoin ilmastovaikutukset.

Edes myöhemmän kulttuurisen ajan Jussi ei saanut kirveellä ja kuokalla peruuttamattoman pahaa aikaan vaikka kuinka ponnisteli. Tänään markkinoiden ja ahneuden siivittämällä tiedolla ja tehokkailla tekniikoilla voidaan lyhyessä ajassa vaikuttaa ”tuhatvuosiin ja maailmaan.”

Nykyisellä väestömäärällä, joka ennusteiden mukaan kasvaa lähivuosikymmeninä kymmenen miljardin tienoille, sen samanaikaisella  ja oikeutetulla länsimaisella kulutuskäyttäytymisellä myös köyhälle maailmalle, tärkeimmät uusiutumattomat luonnonvarat hupenevat entistä nopeammin.

Tarve on elämän ehtojen tasaamiselle siten, ettei kokonaiskulutus kasva vaan pikemminkin supistuu.

Merkittävimmät fossiiliset raaka-aineet on inventoitu ja päädytty niiden riittävän sadan vuoden kahta puolen talouskasvusta riippuen. Sata vuotta on mitättömän lyhyt aika. Samaan aikaan uusiutuvien luonnonvarojen tuottokyky uhkaa alentua useista eri syistä. Yritetään edes. Vuosisatojen kuluessa on yritetty, onnistuttu ja erehdyttykin moneen kertaan.

Suuriin erehdyksiin, toistuviin kuluttaviin uusintoihin, ei nykyisellä tiedolla ja välineillä ole enää varaa. Jo jatkuva rauhanomainen varustautuminen ja varsinkin sodat, ovat inhimillisen tragedian ohella suurimpia ympäristörikoksia, jossa tavaraa, infraa ja luontoa tuhotaan sumeilematta. Se kaikki on rakennettava uudelleen.

Luonnon katastrofien ja ihmisen elämäntavallaan aiheuttamien vaurioiden korjaamista riittää ilman suoraa tuhoamistakin. Kymmenien, ajoittain jopa sadan miljardin euron yli olevat vuosittaiset luonnontuhot ovat kasvussa. Lähinnä esteettinen ympäristönsuojelu on paikoin hyvinkin toteutunut. Joskin Potemkinin harhauttavista kulisseista on erehdyttävän pitkä matka elämäntapaan, joka säilyttää ja parantaa huomisen elämän mahdollisuuksia eikä vain kavenna. Näihin päiviin saakka kasvava tieto ja energia ovat vain lisänneet eri tyyppistä tuotantoa ja kuluttamista, eivätkä supistaneet.

Välitön materian ja tavaran käyttö ei vielä kerro kaikkea. Onko globaaleissa hiekkalaatikkoleikkeissä suurtakaan kulutuksellista eroa aineellisten ja vähemmän aineettomien käytäntöjen välillä, kun haetaan vaikkapa elämyksiä maailmalta?

Jokapäiväiseen elämään liittyvä monipuolinen tavaratuotanto on paisunut äärimmäisyyksiin, tavaraan ollaan hukkumaisillaan.

Muinaisen Ateenan torilla käyskentelevä Sokrates ihmetteli ympärillään silloista tavaran paljoutta sanoin: ”Noin paljon tavaraa, jota minä en koskaan tarvitse.”

Mitähän filosofimme mahtaisi sanoa tänään liikuskellessaan tavaraa pursuavissa kodeissamme, kauppojemme hehtaarihalleissa, ja nähdessään autot kiidättämässä jätteitä ja tavaraa pois jaloista ja silmistä.

Luulen, että hän huudahtaisi: Luonnotonta! Ovatko ihmiset menettäneet järkensä?

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu