Kuopion tori tarvitsisi myös suurkirppiksen – ei sitä pidä perua

Lukijalla on ikävä Kuopion torin suurkirppistä. Aake Roininen

Minusta on kummallista, että elokuunkin torin suurkirppis peruttiin, mutta silti Kansainväliset suurmarkkinat pidetään Kuopiossa.

Kirppiksen ystävä

Sananlaskussa neuvotaan, että suu säkkiä myöten. Nyt ovat Suomen säkistä kahmimassa ”ilmaista” hyvää Euroopan tuhlarivaltiot. Ne eivät muuta tapojaan.

Piikki on auki

Pappilanmäen lähiöön ajetaan kahden kilometrin turhaa lenkkiä Pohjolankadun ja Linnanpellon kautta. Tarvittaisiin joukkovoimaa ja kunnallisdemokratiaa, jotta korvaava tienpätkä toteutuisi. Muussa tapauksessa maisemakierrosta sahataan maailman tappiin.

Rallissa mukana

Kuopiossa koronanäytteen otto tarkoitettu vain hyväkuntoisille ja lyhyille. Hoitaja tökkii tikulla nenään auton suojista, potilas kumartelee hankalaan asentoon ulkosalla. Säästetäänkö suojavarusteista?

Savolainen mutkamalli

Varsinkin somessa noussut hirveä häly, kun hallitus rosvoaa lisää autoilijoilta veroina 6–7 senttiä litralta. Öljy-yhtiöt ovat korottaneet alkukesän aikana 15–20 senttiä litralta. Kukaan ei ole virkkanut mitään. No, täytyyhän öljypomojen saada miljoona osinkonsa.

Autoilija

Naurettavaa historian suomettumista artikkeli ”Historian pahimpia tappajia”. Stalinin vainoissa yli kertyi 20 miljoonaa kuollutta, niistä suomaisia ja sukukansoja kymmeniätuhansia. Vääristely jatkuu.

Sandarmohin kaikuja

Kumpiko kepussa valitaan? Leikkimökissä molla-maija kainalossa hääräilevä vai navetalle asteleva illan ehtoisa emäntä.

Kohta tiedämme

Sote-uudistuksessa otettava täysin uudet keinot käyttöön. Potilas (asiakas) laskuttaa niin kauan, kunnes vaiva paranee tai käsiteltävä asia on hoidettu. Tämä tehostaisi kummasti julkisten sote-laitosten päättäjien, viranhaltijoiden, hoitajien ja lääkäreiden vetkuttelua sekä nopeuttaisi monen asian käsittelyä. Vuosien vatulointi soten kanssa riittää jo. Täsmälääkkeet heti käyttöön.

Tuppukylän konsultti

Tätä savolaisten kinastelua lukijan palstalla on paljon kivempi seurata kuin suvakkien ja vihervassareiden öyhötystä sekä natsien jonninjoutavaa länkytystä somessa. Ollaan vähän kännykkäriitelyn yläpuolella!

Lehentillooja

Olisiko Suomessa kansan noustava laumoina barrikadeille, jotta saisimme maksaa matalat verot Etelä-Euroopan malliin. Yhteinen EU, yhteiset säännöt.

Oikeudenmukaista

Oli kaksi sivua sinkkuasiaa (SS 21.7.). Kannatti ottaa talteen. Siitä saa vertaistukea palattuaan kotiinsa family-porukoista.

Yksineläjillä on väliä

Marin vain haluaa kiristää veroja. Hakisi mallia Italiasta, jossa kansa viihtyy ilman jatkuvasti kiristyvää taakkaa. Rahat kulutukseen ja kiertämään, ei palkan verotukseen.

Kuopio ensin

Miksi asunto-osakkeesta saa sähköt ja kulut poikki, mutta vaikka käyttämättömältä kesämökiltä ei?

Mie taas

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu