Vihreät miehet apuun Valko-Venäjällä

Krimin niemimaan miehityksestä ja Itä-Ukrainan sodasta tuttuja ”vihreitä miehiä” eli tunnuksettomia joukkoja on havaittu Valko-Venäjällä. Maassa pidätettiin keskiviikkona 33 venäläistä palkkasotilasta, joiden epäillään suunnitelleen levottomuuksia ja terroritekoja ennen elokuussa järjestettäviä presidentinvaaleja. Valko-Venäjän presidentti Aleksandr Lukashenko vaati Venäjältä selvitystä sotilaiden läsnäolosta, mutta Kreml on kiistänyt kaiken osallisuuden asiaan.

Vihreiden miesten ilmaantumista voikin pitää yllättävänä siitä lähtökohdasta, että Venäjä ja Valko-Venäjä ovat läheisiä liittolaisia. Lukashenko kuuluu presidentti Vladimir Putinin jääkiekkoporukkaan ja miehet ovat päällisin puolin lähimpiä tovereita keskenään. Juuri nämä yhteydet kuitenkin selittävät tapahtumien kulkua.

Lukashenko on syyttänyt sotilaita opposition kätyreiksi, joten näytös palvelee vastaehdokkaiden tukahduttamista. Samalla pidätykset vievät huomiota maassa voimistuvilta mielenosoituksilta, joissa syytetään presidenttiä diktatorisista otteista ja vaaditaan vapaita ja rehellisiä vaaleja. Lukashenko on vangituttanut vastaehdokkaitaan, muita oppositioaktiiveja ja mielenosoittajia.

Valko-Venäjä herätti jo keväällä kansainvälistä paheksuntaa maan omaksuessa piittaamattoman linjan koronaviruksen hillitsemiseen. Paha tartuntatilannekin on kiusallinen epidemian vaarallisuutta vähätelleelle Lukashenkolle.

Palkkasotilaiden pidätykset viittaavat kujeeseen, joka edistää Lukashenkon tarkoitusperiä.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut