Kaikkea turvetta ei kannata hylätä

Turpeen polttamisesta kokonaan luopuminen ei välttämättä kannata. Aake Roininen

Arvi Pöyhönen

Jos turpeen käytöstä luovutaan kokonaan eikä vain polttoturpeen osalta, siitä seuraa suuria ongelmia kasvihuoneviljelmille ja kauppapuutarhoille. Uutisten mukaan yhdeksän kymmenestä kauppapuutarhasta uhkaa lopettaa ellei kasvuturvetta ole saatavissa.

Tämä tietäisi puutarhatuotteiden kasvavaa tuontia muista Euroopan maista ja suomalaisen työn edelleen vähenemistä.

Edelleen yksityiset kuluttajat menettäisivät turpeen tuomat edut palstaviljelyksilleen, joka innostus on ollut kasvussa.

Myös hautausmailla kukkaistutuksille käytetään runsaasti kasviturvetta, samoin kuin julkiset yhteisöt käyttävät liikekeskusten ympäristöjen kukkien ja viherkasvien hoidossa.

Kasvuturpeen lisäksi turpeelle on myös muita hyviä käyttötapoja, kuten eriste ja kuiviketurve. Kehittyneitä ja edelleen kehittyviä käyttötapoja löytyy muitakin.

Muistettakoon, että Siperiassa suuria turvealueita vapautuu ikiroudasta ja päästää valtavia määriä kasvihuonekaasuja ilmakehään.

Sateiden myötä myös turveperäiset maanvyöryt maailmalla ovat yleistyneet, ja suuria ilmastovaikutuksia niiltäkin osin tulee.

Turpeen polton loppumisen jälkeen se turvemäärä mikä jäisi järkevämpään käyttöön on vaikutuksiltaan mitätön suhteessa globaaliin päästö kokonaisuuteen. Suhteellisuutta tarvitaan asian tarkasteluun.

Vaikuttaa siltä, että jos turpeen käyttö Suomessa ehdottomasti kielletään, lapsi menee pesuveden mukana.

Jo pelkkä tuotteiden lisääntyvä tuonti kuljetuksineen ja pakkauksineen kaventaa minimaalista hyötysuhdetta.

Olisiko turpeen tilalle mahdollisesti kehitettävä korvaustuotekaan täysin haitatonta?

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu