Vesakkomyrkytyksen vastustus toi mharvinaisen voiton

Hattuvaarassa käyty vesakkomyrkkyjen vastustus onnistui, mutta muuten esimerkiksi vanhojen metsien suojeluun tarvittaisiin lisää tahtoa. Martti Rissanen

Matti Pääkkönen

Ilomantsin Hattuvaarassa käydystä vesakkomyrkytysten vastaisesta kamppailusta tulee kohta kuluneeksi jo 40 vuotta. Tuo ympäristöliike oli ehkä ensimmäinen ja ainut voitokas kamppailu metsiemme käytöstä.

Hattuvaarassa olivat vastakkainen uusin tutkimustieto sekä lobbareitten mainostamat menetelmät; tehometsätalous vastassa metsien moninaiskäyttö sekä metsäyhtiöiden ja – teollisuuden, metsänomistajien ja valtion poliittinen kompromissi vastassaan kylien asukkaat, tutkijat ja nuoret ympäristöaktiivit.

Itä-Suomen kylä ei sattumalta osunut ympäristöaktivismin kohteeksi, vaan Pohjois-Karjalan itä- ja pohjoisosassa Metsähallitus on yksityisiä merkittävämpi metsänomistaja. Metsähallitus oli myös siellä tehometsänhoidon nimissä aktiivisesti vesakkomyrkyttäjässä alueitaan.

Myrkytykset veivät sekä palkkatulot kylissä asuvilta metsureilta että erittäin tärkeät ja lähes ainoat sivutulot kyläläisiltä. Tästä johtuen erilaista liikehdintää vesakkomyrkytyksiä vastaan oli siellä ollut jo aiemminkin.

Poliittiset puolueet olivat kuitenkin sitoutuneet etupäässä metsäteollisuutta palvelevan tehometsätalouden kompromissiin ja vesakkomyrkytykset esiteltiin julkisuudessa sekä ihmiselle että luonnolle vaarattomiksi sekä tehokkaaksi tavaksi metsänhoidossa. Uusimmat tutkimukset kuitenkin kumosivat nämä väitteet. Jostain syystä luonnonsuojelujärjestötkään eivät silti lähteneet aktiivisesti kyseenalaistamaan näitä metsänhoidon menetelmiä.

Ilomantsin Hattuvaarassa yhdistyi sekä uusin tutkimus metsien hoidosta ja vesakkomyrkyistä että paikallisten ihmisten kamppailu elinoloistaan sekä lisäksi kaikkiin puolueisiin ja järjestöihin sitoutumaton kansalaisaktivismi ympäristön suojelun puolesta. Joukko olikin melkoisen kirjavaa sotaveteraaneista tutkijoihin ja biologian opiskelijoista punk-muusikkoteineihin. Ehkä juuri siksi kamppailu oli voitokas, vaikka käräjillä aktivistit tuomittiin saatuaan niskaansa myrkkysumun helikopterista.

Ilomantsin myrkytystapahtumien jälkeen Hattuvaara-liikkeeksi järjestäytynyt vesakkomyrkytysten vastustus keräsi adressin eduskunnalle niiden lopettamiseksi.

Liike myös järjesti tukikonsertteja yms. rahoittaakseen oikeudenkäyntiä, johon Metsähallitus haastoi aktivistit.

Liike julkaisi lisäksi parin vuoden kuluttua kirjasen, mihin oli koottu tapahtumien taustat ja kuvaus kamppailun kulusta. Toiminnan tuloksena vesakkomyrkytykset lopetettiin Suomesta lainsäädännöllä, mutta käytännössä jo syksyllä 1980 yhtiöt luopuivat niistä, Metsähallitus hieman myöhemmin perässä.

Suotta ei Juice Leskinen sisällyttänyt euroviisukappaleeseensa Ilomantsi Beethovenin Oodi ilolle -säveliä, sillä kansalaisliike edusti jo sitä yhteiskunnassa tapahtunutta asennemuutosta mihin instituutiot – puolueet, virastot ja metsäyhtiöt – taipuivat vasta julkisen paineen kasvettua. Ilomantsin metsäsodan jälkeen mm. kaikki puolueet ilmoittivat suhtautuvansa kriittisesti tehometsänhoitoon ja näkivät metsien moninaiskäytön erittäin tärkeäksi.

Nämä ovat yhä merkityksellisiä asioita.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu