Suomessa lastensuojelutoimien määrä on kasvanut vuosittain 1990-luvun puolivälistä. Vuonna 2013 lastensuojeluilmoituksia tehtiin lähes 108 000, avohuollon toimien piirissä oli noin 90 000 lasta ja nuorta, ja kodin ulkopuolelle sijoitettuna noin 18 000.
Hyvää tarkoittava lastensuojelulaki uudistui vuoden 2008 alusta, jonka jälkeen lastensuojeluilmoitusten määrä kasvoi selvästi.
Varmuudella ei tiedetä, johtuuko kasvu lainmuutoksesta, vaiko ilmoituskynnyksen madaltumisesta. Lapsiin kohdistuvan väkivallan tiedetään vähentyneen näinä vuosina.
Viranomaisselvitysten mukaan lastensuojelun työntekijäresurssit suhteessa asiakasmääriin ovat riittämättömät. Laki itsessään vaikuttaa resurssien väärinkohdentumiseen. Oikeasti avuntarpeessa olevan lapsen ja nuoren saama apu on vähäisempää kuin todellisuudessa olisi mahdollista työntekijöiden selvitellessä lastensuojeluilmoitustulvaa.
Nykyisin selvien vaaratilanteiden lisäksi ilmoituksia tehdään kotipihan lähelle karkailevista pikkupojista, tupakoivista teineistä ja kuntosalilla käyvästä äidistä. Ei ole ennenkuulumatonta ilmoituksen käyttö kostona erotapauksissa ja kiusantekona hankalissa naapuriväleissä.
Ilmoitusmylly pyörii haaskaten niukkenevia resursseja, ja tilanne on täysin itse aiheutettu.
Toistasataa tuhatta ilmoitusta vuodessa ei ole tuonut meille nollatoleranssia edes vanhempien aiheuttamiin lasten kuolemiin.
Meistä jokainen haluaa ja uskoo lastensuojelun tavoitteena olevan lasten suojelu ja hyvän elämän turvaaminen. Millaisia kysymyksiä meidän pitäisi itsellemme esittää, kun teini-iässä sijoitetuista pojista 60 prosenttia oli vielä 24-vuotiaina ilman peruskoulun jälkeistä koulutusta? Moni muu mittari indikoi samaa – lastensuojelumme ei saa asiakkaitaan samalle viivalle muiden lasten ja nuorten kanssa.
Huolestuttavasti myös sijaishuollon valvonta on riittämätöntä. Kuntien lastensuojeluviranomaiset eivät ehdi riittävästi vierailla sijaishuoltopaikoissa, eivätkä ole riittävän perillä lasten olosuhteista ja kohtelusta.
Edellä kerrotut ovat kovia sanoja eduskunnan oikeusasiamiehen Jääskeläisen raportista toissavuodelta.
Kodin ulkopuolelle sijoitetut asuvat sijaisperheissä, ammatillisissa perhekodeissa ja lastensuojelulaitoksissa. Suurimmassa osassa mainituista tehdään hyvää työtä sen vaativuudesta huolimatta. Valitettavasti osaa vastuullamme olevista huostaan otetuista lapsista ja nuorista pahoinpidellään henkisesti ja/tai fyysisesti sijoituspaikoissa.
Kuinka käynnistämme yhteiskunnallisen muutoksen tiedostettuamme nykytilan korjaustarpeen?
Kirjoittaja on kuopiolainen kaupunginvaltuutettu (sd.).