Kun Kuopion Palloseura hävisi elokuussa Mestarien liigan karsintaottelun norjalaiselle Moldelle 0–5, heräisi epäilyjä, että kuopiolainen ja kotimainen jalkapallo on sittenkin yhä kaukana kansainväliseltä huipputasolta. Joukkueen myöhemmät otteet Eurooppa-liigan karsinnoissa ovat kuitenkin osoittaneet Molde-pelin murskaluvut työtapaturmaksi.
KuPS voitti ensin sensaatiomaisesti eurooppalaisiin laatuseuroihin lukeutuvan Slovan Bratislavan jännitysnäytelmässä, joka ratkesi rangaistuspotkukilpailussa. Torstai-iltana kaatui Liettuan mestari Suduva. Tulos ei ollut yllätys, mutta KuPSin varmat otteet osoittivat, että joukkue osaa käsitellä myös ennakkosuosikin paineita.
Ensi torstaina on edessä seuran historian tärkeimpiin luettava ellei tärkein ottelu, jossa vastassa on romanialainen Cluj Napoca. Panoksena on paikka varsinaisessa Eurooppa-liigassa, ja maineen lisäksi huomattavat rahalliset korvaukset Euroopan jalkapalloliitolta Uefalta. KuPS lähtee Romaniaan selvänä altavastaajana, mutta ihmeitä on tehty urheilussa ennenkin.
Hallitsevana Suomen mestarina KuPS edustaa myös kotimaista jalkapalloa maailmalla. Hienot voitot todistavat epäsuorasti siitäkin, ettei Huuhkajien historiallinen EM-lopputurnauspaikka tullut vahingossa, vaan eteenpäin on aidosti menty.
Valitettavasti Kuopion keskuskentän olosuhteet eivät ole lähelläkään kansainvälistä tasoa. Korona-ajassa voi lohduttautua sillä, että kerrankin Kuopiossa katsomokapasiteetti riittää.