Pääkirjoitus 27.9.2020: Suomi ylittää suon vain työn kautta

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) hätkähdytti viime viikolla kerrottuaan Ylen aamussa (18.9.) tietävänsä paikan, missä seuraava tehdas Suomessa suljettaisiin. Maanantaina linja-autovalmistaja Scanian tytäryhtiö ilmoitti lopettavansa bussikorituotannon Lahden Jokimaan tehtaalla. Työttömäksi jää arvion mukaan vähintään 260 henkeä.

Toivoa sopii, että Lintilä tarkoitti juuri Lahtea eikä hänen tiedossaan ole vielä jotain huonoa uutista, joka odottaa julkistustaan. Toisaalta vastaavan valistuneen arvauksen voi tehdä tänä päivänä kuka tahansa.

Ei ole todellakaan taattua, että tehtaiden sulkemiset ja joukkoirtisanomiset olisivat kaikki tässä. Koronakriisi antaa syyn odottaa talouden ja työllisyyden osalta pahinta. Pelkojen vastapainoksi maan hallituksen tulee tehdä kaikkensa, jotta työpaikat Suomessa säilyvät, ja menetettyjen tilalle saadaan uusia.

Ministerit Lintilä, Aino-Kaisa-Pekonen (vas.) ja Ville Skinnari (sd.) vierailivat Lahden lakkautettavalla tehtaalla perjantaina. Lintilä lupaili irtisanottaville ja laajemmin alueelle uusia työpaikkoja muuntokoulutuksen ja sähköklusterin perustamisen kautta. Vastaavia kriisipaketteja on aiemmin koottu paikkaamaan UPM:n Kaipolan paperitehtaan ja Nesteen Naantalin öljynjalostamon alasajoista koituvia vahinkoja aluetaloudelle.

Valtion kädenojennukset kriisipaikkakunnille ovat välttämättömiä, mutta samalla on tiedostettava, että pää tulee vetävän käteen nopeasti. Työttömyyden kasvu syö yhteistä kakkua, josta hätäapua jaetaan. Tilannetta ei helpota se, että hallitus ei ole juuri säästänyt pahan päivän varalle vaan päinvastoin syönyt tulevaa pelivaraa lisäämällä miljardeittain julkisia menoja velaksi koronaelvytyksen nimissä.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) moitti kesällä Kaipola-uutisten yhteydessä UPM:ää yhteiskuntavastuun puutteesta. Marin puhutteli taitavasti omaa äänestäjäkuntaansa, mutta hänkin tietää, ettei työpaikkoja säilytetä eikä luoda moralisoimalla. Kansainväliset yritykset eivät hakeudu maihin, joissa toiminta on rimaa hipoen kannattavaa, vaan sinne, missä tuottavuus ja olosuhteet muodostavat parhaan kokonaisuuden. Suomen kaltaisessa vakaassa oikeusvaltiossa perusasiat ovat kunnossa, mutta haasteita riittää työllistämisen kannattavuudessa.

Vertailun vuoksi Ruotsi ottaa velkaa selvästi Suomea vähemmän ja sen työllisyyden arvioidaan palaavan koronaa edeltävälle tasolle vuonna 2023. Korkean työllisyyden ansiosta sosiaalidemokraattien johtamalla hallituksella on varaa elvyttää mutta myös tehdä veronkevennyksiä, jotka edelleen lisäävät työllisyyttä (Taloussanomat 24.9.). Ruotsin tie on oikea täysin riippumatta ideologisista silmälaseista. Länsinaapurin työlinjaa tulisi Suomenkin hallituksen seurata.

Työpaikkoja ei säilytetä eikä luoda moralisoimalla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu