Sami Vainion kolumni: Amerikan neuvostotasavallat

Sami Vainio

Sami Vainio

Lehdistön ulkomaankirjeenvaihtajat tapaavat toisinaan tehdä valaisevia vertailuja asemapaikkansa ja kotimaan välillä. Ilta-Sanomille New Yorkista raportoiva Mikko Marttinen kirjasi viisi seikkaa, joissa Yhdysvallat päihittää Suomen, ja toiset viisi, joissa asetelma on päinvastainen (24.9.).

USA:n parhaita puolia ovat odotetusti kilpailuyhteiskunnan hioma palvelualttius, monikulttuurisuuden mahdollistama ruokavaihtoehtojen runsaus ja yksilön vastuusta kumpuavat avoimuus ja yhteishenki. Yllättävämpi on Marttisen esiin nostama luonto, jota on Amerikassa tarjolla paljon ja lähellä.

Suomi on vertailun voittaja liikenneturvallisuudessa, koulujen laadussa, ihmisten tasa-arvossa, julkisten palvelujen sujuvuudessa sekä kenties kaikkein hämmästyttävimmin yleisessä teknologisessa kehityksessä.

Jos täysin ulkopuolinen tarkkailija joutuisi edeltävän perusteella valitsemaan asuinpaikan kahdesta vaihtoehdosta, ei syntyisi kummoista kilpailua. Suomen vahvuudet ovat tämän mukaan hyvän ja toimivan yhteiskunnan perustekijöitä, USA:n valtit niihin nähden toissijaisia.

Tietenkään Marttinen sen enempää kuin minäkään ei ole ulkopuolinen tarkkailija vaan hyvinvointiyhteiskunnan kasvatti, joka luultavasti painottaa turvallisuusarvoja enemmän kuin vapausarvoja. USA:ssa painotus menee toisin päin. Yksilön omasta vastuusta seuraava epävarmuus katsotaan hinnaksi, joka vapaudesta kannattaa maksaa, eikä valtiolta yleensäkään vaadita kummoisia.

Silti USA:n takapajuisuus on historian kummajainen. Näkyvä asunnottomuus, köyhyys ja kurjuus, rappeutunut liikenneinfrastruktuuri, ala-arvoiset koulut, julkisen sektorin byrokraattisuus ja sen teknologinen jälkeenjääneisyys – eikö tämä kaikki tuo mieleen erään toisen, edesmenneen suurvallan, nimittäin Neuvostoliiton? Nyt USA:ssa kaadetaan patsaita ja poliisia riisutaan aseista. Todistammeko tässä viimein Marxin kostoa, kapitalismin romahtamista sisäisiin ristiriitoihinsa?

Todistammeko Marxin kostoa?

Tie helvettiin voi olla kivetty hyvillä aikomuksilla, mutta teitä on yhtä monta kuin aikomuksia. Valtion tähtitieteellinen velkaantuminen luonnistuu sosialistilta siinä missä kapitalistiltakin. Edellisellä siihen johtavat liian suuret julkiset menot, jälkimmäisellä alhainen verotus eli liian pienet tulot.

Älkäämme sortuko omahyväisyyteen pohjoismaisen hyvinvointivaltion kohtumaisen pehmeässä huomassa. Kiittäkäämme silti monipuoluejärjestelmää ja vaihtuvien hallitusyhdistelmien konsensusta. USA:n kuiluksi revennyt kahtiajako uhkaa kaataa Amerikan idean peruspilarin, moniarvoisuuden.

Kommentoi