Pääkirjoitus 26.10.2020: Hallitukset korjaavat omia ja edeltäjien virheitä

Koronakriisi on pakottanut nopeuttamaan poliittista päätöksentekoa mutta myös korjaamaan virheitä ripeästi lennosta. Tuoreita esimerkkejä ovat viilaukset ravintolatoiminnan rajoituksiin ja pyrkimys muuttaa maahantulorajoituksia niin, että matkailu- ja ravintolaelinkeino voisivat paremmin selvitä poikkeusajasta.

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta esitteli viime viikolla mallin, jossa ravintolat jaetaan kahteen ryhmään niiden päätarkoituksen mukaan. Pääsääntönä on, että ruokaravintoloita koskevat väljemmät rajoitukset kuin yökerhoja ja muita anniskeluravintoloita.

Jos päätarkoitus vaihtuu illan aikana, myös rajoitusperiaate vaihtuu. Tavattoman yksinkertaista ja järkeenkäypää. Siitä huolimatta sosiaali- ja terveysministeri Krista Kiuru (sd.) ja tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk.) olivat viimeiseen asti siinä uskossa, että ravintoloiden erottelu edellä mainitulla tavalla on lakiteknisesti täysin mahdotonta.

Vakavalla kriisillä voi olla kaiken kaikkiaan tervehdyttävä vaikutus politiikkaan. Vastuuministerit, ministeriöiden viranhaltijat ja asiantuntijat joutuvat hetkeksi heräämään todellisuuteen, jossa kansalaiset elämäänsä elävät.

Epäonnistunutta koronasääntelyä muutetaan tarkoituksenmukaiseksi myös maahantulossa. Matkailijaa ei hyödytä asettaa pitkään karanteeniin, jos hän on antanut toistamiseen negatiivisen koronatestituloksen. THL:n ajama kahden testin malli ulkorajoille on viimein tulossa käytäntöön.

Hallitus on välillä onnistunut ja välillä töppäillyt kuten kaikki sen edeltäjätkin. Oppositiolla ei ole varaa pitkään vahingoniloon, sillä osat vaihtuvat.

Oppositiolla ei ole varaa pitkään vahingoniloon.

Eduskunnassa kuultiin keskiviikkona harvinaisen yksituumaisia kiitoksia liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakalle (sd.), joka esitteli korjauksia Juha Sipilän (kesk.) hallituksen kelvottoman taksiuudistuksen pahimpiin epäkohtiin.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) on puolestaan lupaillut kohtuutta sähkön siirtohintojen kehitykseen eli ongelmaan, joka periytyy Jyrki Kataisen (kok.) sateenkaarihallituksen päätöksistä. Oma loputon suonsa on sote-uudistus, joka toivon mukaan valmistuu vihdoin tällä hallituskaudella.

Demokratia on periaatteessa itseään korjaava prosessi, jossa paikataan sekä omia että toisten tekemiä virheitä. Vaikeutena on, että korjausyritykset johtavat usein alkuperäisiä ongelmia pahempiin ongelmiin. Ideologinen sokeus johtaa vaihtuvien hallitusten vaihtuviin ylilyönteihin kerta toisensa jälkeen. Jos kehitystä parempaan tapahtuu, se on hidasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu