Hiljentyminen sopii adventtiin

Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa mennyt kirkkovuosi päättyi viikko sitten tuomiosunnuntaina, ja uusi alkaa tänään ensimmäisenä adventtina. Vanhan tavan mukaan sytytetään ensimmäinen neljästä adventtikynttilästä. Harva aloittaa enää kirjaimellisesti paaston ennen notkuvien joulupöytien kattamista.

Adventista käynnistyy läntisessä kristikunnassa joulun eli Kristuksen syntymäjuhlan odotus. Jos olosuhteet sallivat, on otollinen aika aloittaa vähittäinen kierrosten laskeminen kohti joulua.

Tänä vuonna hiljentymisestä on saatu nauttia varmasti monen mielestä jo liikaakin. Joulunaikaakin varjostaa aavistus, että tulevia juhlapyhiä on vietettävä korkeintaan pienellä porukalla.

Jo keväällä havaittiin, että suomalaiset reagoivat hyvin vaihtelevasti suhteellisen eristyneisiin oloihin. Esimerkiksi etätöissä viihtyy karkeasti ottaen noin puolet työntekijöistä, kun taas toinen puoli kaipailee seuraa. Tälläkin hetkellä jotkut voivat kokea jopa helpottavana, ettei pikkujouluihin tai muihin sesongin rientoihin ole pakko ainakaan velvollisuudesta osallistua.

Hiljaiselon ei kuitenkaan tarvitse eikä pidä tarkoittaa täydellistä eristäytymistä. Läheisiä, etenkin vanhempia ja isovanhempia, kannattaa muistaa puhelimella tai muilla etäyhteyksillä.

Pimeimpänä vuodenaikana harrastusten, kuten ryhmäliikunnan joutuminen katkolle on kiistatta haitallista hyvinvoinnille. Sitä tärkeämpää on, ettei hiljennytä vallan sohvan pohjalle, vaan pidetään vireyttä yllä runsaalla ulkoilulla.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.