Sami Vainion kolumni: Keskusta hukkuu taustaansa

Sami Vainio

Sami Vainio

Yhdysvaltain menneet presidentinvaalit muistuttavat, millainen tie voi olla edessä kahteen blokkiin jakautuneessa yhteiskunnassa, jossa poliittinen keskusta on pantu viralta. Keskustan tappio on Suomessakin oikeistopopulismin voitto. Ainakaan Amerikassa siitä ei ole seurannut mitään hyvää.

Jos keskusta katoaisi Suomen poliittiselta kartalta, häviäjänä eivät olisi ainoastaan maaseutu ja maakunnat vaan koko demokraattinen järjestelmä.

Puolueen pitkän linjan voimahahmo Seppo Kääriäinen luonnehti uraansa luodanneessa Itse asiassa kuultuna -ohjelmassa Ylellä keskustan tunnusomaisimpia piirteitä maamme poliittisessa historiassa. Yhteistyökykyisyys sekä oikean ja vasemman välissä luoviminen tunnetaan. Kääriäisen mukaan tarvitaan kuitenkin myös sisällöllistä omaleimaisuutta, keskustan tapauksessa eritoten vahvaa aluepolitiikkaa. Se ei ole vain muodinmukaista monipaikkaisuutta vaan eri alueiden vahvuuksien hyödyntämistä koko maan parhaaksi.

Kompromissihakuisuus aatteellisuudesta tinkimättä kuuluu poliittisiin hyveisiin, joita keskustakin on parhaimpina päivinään edustanut. Ehdotan kuitenkin analyysin jatkeeksi, että yhteistyöhalu on mennyt viime aikoina liiankin pitkälle.

Jotta keskustan tunnistaisi, sen tulisi erottua porvarihallituksessa vasemmistolaisesta ja vasemmistohallituksessa porvarillisesta painotuksesta. Pääministeri Juha Sipilän johdolla keskusta painoi kokoomuksesta oikealta ohi. Nyt Annika Saarikon puheenjohtajakauden ensi kuukausina viesti ulospäin on mahtava yhteishenki ja tekemisen meininki vihervasemmistohallituksen sisällä. Kameleonttimaisuus kuuluu jossain määrin keskustan perusluonteeseen, mutta taustaan hukkuminen on ongelma.

Jos puolue aikoo tosissaan nostaa kannatustaan, sen on edustettava aidosti "kolmatta tietä" oikeiston ja vasemmiston välissä. Se ei tarkoita toimimista milloin minkä tahansa värisen politiikan kätilönä. Ei myöskään riitä, että keskusta ajaa hallituksessa asioitaan hienotunteisesti kulisseissa ja soraäänet vaientaen.

Äänestäjä joutuu arvailemaan.

Esimerkiksi elinkeinoministeri Mika Lintilän piti pitää mölyt mahassaan, vaikka turhautuminen matkustusrajoituksiin paistoi kauas. Äänestäjä joutuu arvailemaan, mitä mieltä keskustassa oikeastaan ollaan.

Yrittäjien aseman lisäksi esimerkiksi turve, metsät ja EU:n yhteisvastuut puhuttavat kenttää. Onko keskusta näistä sovinnollisesti hiljaa, jotta saisi suurempaa kalaa? Ajellaanko Saarikon ohjauksessa sivuille vilkuilematta puolueen historialliselle hillotolpalle, sote-maakuntiin? Sinne on pitkä matka, kun välissä ovat kuntavaalitkin.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.