Jaana Airaksisen kolumni: Miten voimme käsitellä konflikteja?

Jaana Airaksinen

Jaana Airaksinen

Elämme ajassa, jossa ihmisten yhteisöt sisältävät aiempaa paljon enemmän monenlaisuutta. Mitä suurempi yhteisö, sen enemmän sisäistä erilaisuutta siinä on. Esimerkiksi me tämän ajan suomalaiset olemme juuri tällainen, sisäisesti hyvin monimuotoinen ryhmä.

Jotta voimme elää rauhassa keskenämme ja tehdä yhteistyötä, merkitsevää ei enää ole niinkään se, mikä meitä yhdistää vaan se, miten osaamme käsitellä erojamme ja niistä vääjäämättä seuraavia haasteita ja joskus jopa konflikteja.

Erilaisuuden käsittely on vaikeaa. Helpompaa on jakautua pieniin samanmielisiin ryhmiin ja vahvistaa ryhmän sisäistä yhtenäisyyttä ja eroja ”muiden” kanssa. Asettua omaan karsinaan ja huudella tämän oman aitauksen sisältä. Näin tapahtuukin yhä useammin.

Nykyajan media – some – tarjoaa helpon ja kaikille avoimen mahdollisuuden kommentoida oman ryhmän ulkopuolisia ajatuksia ja tekoja. Jopa tuomita nuo erilaiset ajatukset, välillä varsin pidäkkeettömästikin ja ilman mitään pakkoa käydä vaivalloista keskustelua erimielisten kanssa. Riittää kun sähäkästi tuomitsee ja ottaa kavereiden peukutukset ja muut kannustukset innokkaasti vastaan. Samalla voi tuntea syvää oikeassa olon nautintoa.

Tuomittu osapuoli voi jatkaa keskustelua omien kavereidensa kanssa, jotka puolestaan voivat peukuttaa häntä. Ymmärrys ei pääse lisääntymään, erimieliset kannat vain vahvistuvat ja ryhmät liukuvat pikkuhiljaa yhä kauemmas toisistaan.

Kasvaneet raja-aidat näkyvät jo monessa kohtaa. Kaupunki vastaan maaseutu, rikkaat vastaan köyhät, vihreät vastaan perussuomalaiset, susien suojelijat vastaan niiden ampujat, valkoposkihanhien staijarit vastaan maanviljelijät, koronalääkärit vastaan salaliittoteoreetikot ja niin edelleen. Toisten todellisuus käy yhä vieraammaksi ja vaikeammaksi ymmärtää.

Toisten todellisuus käy yhä vieraammaksi ja vaikeammaksi ymmärtää.

Korona-ajan jälkeen, kun voimme taas tavata toisiamme, olisikin tärkeää yrittää palauttaa jotakin vanhasta keskusteluperinteestä. Siinä erilaiset näkökulmat keskustelevat keskenään, perustelevat rauhassa kantojaan ja etsiytyvät vähitellen yhteisymmärrykseen. Tällainen prosessi on hidas ja vaivalloinen, mutta näin saavutettuun lopputulokseen mukanaolijat ovat sitten sitoutuneet. Mitä kiperämpi paikka, sen tärkeämpää on, että keskustelua fasilitoi ulkopuolinen välittäjä tai konfliktinratkaisija.

Kirjoittaja on Into Kustantamon toimitusjohtaja ja kirjailija.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.