Ilotulitteet työllistävät jälleen

Ilotulitteiden kuluttajamyynnistä on kantautunut ristiriitaisia arvioita uudenvuodenaaton edellä. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin teettämän mielipidekyselyn perusteella yksityisen paukuttelun suosio näyttää laskevan. Tukes on saanut myös alalta tietoja, joiden mukaan myyntipisteitä on entistä vähemmän kuten myös vastuuhenkilöiden suorittamia pakollisia tenttejä.

Rakettimyyjät kertovat kuitenkin päinvastaisesta kehityksestä, jota poikkeusolot ainakin osittain vauhdittavat. Suurimmat kaupungit ovat järjestään peruneet julkisia ilotulituksia. Esimerkiksi Rakettitukusta arvioidaan, että myynti hipoo tästä syystä ennätyslukemia.

Jos ammattimaiset rakettinäytökset korvautuvat läheskään täysimääräisesti amatöörimäisillä, on syytä huoleen. Väärin käytetyistä ilotulitteista aiheutuu vuodesta toiseen silmävammoja, aineellisia vahinkoja ja vakavia vaaratilanteita myös täysin sivullisille. Korona-ajan eristysolot ovat ilmenneet pitkin vuotta etenkin nuorten miesten levottomana oireiluna muun muassa kaahailun muodossa. Jos vaaran merkit pitävät paikkansa, poliisilla on edessä kiireinen uusivuosi.

Kansalaismielipide rakettien räiskintää kohtaan on muuttunut vähitellen kielteisemmäksi, kun myös tietoisuus eläimille koituvista kärsimyksistä on lisääntynyt. Kansalaisaloite kuluttajamyynnin rajaamisesta ei kuitenkaan edennyt eduskunnassa. Toistaiseksi toisten ilon ja toisten harmin kanssa on vain elettävä kerran vuodessa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut