Helppo laji arvostella

Outi Poikonen

Jos jotakin lapsi rakastaa, niin juoksemista. Kävelytaidon varmistuessa irtoavat pikkutöppöset koko ajan vauhdikkaammin maasta.

Leikki-ikäinen ei arastele käyttää kahden, kolmen ikävuoden haarukoilla hankkimaansa taitoa. Juoksu on etenemismuodoista se mieluisin läpi lapsuusiän.

Pian pieni huomaa, ettei ole yksin taitonsa kanssa. Muutkin lapset osaavat juosta. Yhden rintamasta syntyy nopeasti kahden tai useamman mini-ihmisen linja, silloin on pakko juosta kilpaa.

Rinta rinnan mittelö nopeudesta ja kestävyydestä. Meihin jokaiseen sisäänrakennettu ominaisuus, jota me tylsät aikuiset yritämme aikuismaisuudessamme turhaan piilottaa. (Sillä olisihan se oikeasti mahtavaa spurtata kollegan kanssa kilpaa lounaspaikkaan, ihan niin kuin lapsena luokasta ruokalaan.)

Koska jokainen perusterve osaa siis juosta, koska jokainen on kokenut omien jalkojensa tarjoaman vauhdin huuman, koska mahdollisuus juoksuun ei ole kiinni varallisuudesta, koska Suomessa on syvälle kansakunnan ytimiin pureutunut juoksukulttuuri, niin jokaisella urheiluhullulla suomalaisella löytyy vankka mielipide rataa kiertävistä.

Kulunut sanontakin sitä muistuttaa. ”Suomi juostiin maailmankartalle”. Viimeistään Tukholmassa 102 vuotta sitten Hannes Kolehmaisen olympiavoiton myötä Suomi ja juoksu rakastuivat toisiinsa.

Lajissaan Euroopan tämän hetkinen tilastokakkonen suomalainen estenainen Sandra Eriksson nosti Twitterissä juhannuksen jälkimainingeissa uudelleen pintaan kolmen vuoden takaisen Jaskan pauhantaa -blogissa julkaistun osuvan kirjoituksen kestävyysjuoksun kirouksesta.

Kirjoittajan mukaan näitä kirouksia ovat muun muassa: yksilölaji, harrastaneisuus maailmassa, lajin edullisuus, menestysvaatimukset ja fyysinen vaativuus.

Hän pohtii, miksi siis valita juuri kestävyysjuoksu kymmenien muiden urheilulajien joukosta. Juoksussa kun kilpaillaan ihan joka puolella maailmaa, toisin kuin esimerkiksi jääkiekossa. Mahdollisuus juoksuun on kaikkien ulottuvilla.

Suomalaiset Kalevan kisat-tasoiset kestävyysmenijät ovat saaneet Kolehmaiselta lajirakkauden lisäksi ikuisen perinnön; suuren yleisön ainaisen menestysodotuksen. Kun kerran olemme olleet juoksun olympiavoittajia, haluamme sitä olla myöhemminkin.

Ihmisravia on helppo arvostella, koska periaatteessa jokainen hallitsee lajin. Tietää, miltä juokseminen tuntuu. Kymppitonnin ymmärtämiseen ei vaadita sääntökirjan lukemista, ei vieraista kielistä tuotujen termien hallitsemista. Kisan paras on hän, joka ylittää maaliviivan ensimmäisenä.

Juoksun huuma ja kirous on tässä yksinkertaisuudessaan.

On luontevaa tuhahdella kotimaisille kestävyyskellottajille, kun heidän aikojaan peilaa esimerkiksi kenialaisten kauden kisatuloksiin. Toki esimerkiksi numerosarjoissa 30.42,26 ja 35.19,56 on suoralla vertailulla se lähes viiden minuutin ero.

Mutta jokainen urheilua hengittävä peruspirkko ja -pena voi kokeilla kipittää naisten kauden kotimaisen kärkiajan kilometrivauhtia vaikkapa kolme kilsaa. Jää tekemättä meiltä taviksilta.

Jos usko suomalaisiin kestävyysjuoksijoihin on siis hiipunut, niin älä jätä käyttämättä viikonlopun tilaisuutta.

Mene ja koe juoksuhurma kisapaikalla Kuopion Väinölänniemellä.

Lupaan, että kaikentietävälle penkkiurheilijalle tekee eetvarttia aistia kilpailijoiden kuten Niclas Sandellsin, Lewis Koririn, Minna Lammisen ja Oona Kettusen vauhti lähes ratatuntumalta.

Kirjoittaja on Savon Sanomien urheilutoimittaja.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut