Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus 15.1.2021 KPY jatkaa uudistumistaan liike-elämän voimaksi

Torstai oli osuuskunta KPY:lle jälleen yksi virstanpylväs matkalla maaakunnalliseksi liike-elämänvoimaksi. Konsernin julkistamat strategiset linjanvedot viime vuoden elokuussa enteilivät muun muassa nyt kerrottuja muutoksia. Tavoitteiden saavuttamiseksi toimintaa on terävöitettävä.

Strategiamuutoksen tarpeellisuuden taustalla näkyi puolisen vuotta sitten KPY-konsernin operatiivisen tuloksen heiveröisyys. Kaikessa yksinkertaisuudessaan sama kaiku on askelten, edelleen. Tytäryhtiöiden tuloksentekokyvyssä on yhä parantamisen varaa.

Nyt kovan muutoksen kohteeksi joutui Vetrea Terveys Oy, joka ilmoitti luopuvansa ikääntyneiden asumispalveluista Vetrean Sunnen Kodin, Tammenkodin ja Mikkelin liiketoimintojen osalta. Ne siirtyvät Attendolle helmi-maaliskuussa. Työntekijöitä kaupassa siirtyy 111.

Myytävien liiketoimintojen kohdalla Vetrea Terveys on Kuopiossa kärsinyt toimitiloista, jotka eivät ole enää aikoihin olleet ajanmukaisia. Attendon tilat ovat uudet ja nykyaikaiset. Toimintojen saattaminen paremmalle tolalle olisi edellyttänyt Vetrea Terveydeltä suuria investointeja liiketoimintaan, joka on tuottanut sille jatkuvasti tappiota.

Periaatteessa torstaina julkistettu kauppa oli ennakoitavissa jo joulukuussa, jolloin Vetrea Terveys myi kotipalveluliiketoimintansa ONNI hoivalle ja silloinkin uuteen strategiaansa vedoten.

Uutta strategiaansa Vetrea Terveys toteuttaa jatkossa uuden toimitusjohtajan johdolla. Riikka Pikkarainen siirtyy tehtävään yrityksen liiketoimintajohtajan paikalta. Väistyvä toimitusjohtaja Laura Airaksinen jatkaa hallituksen neuvonantajana.

Kuopiossa uusien kumppanuuksien löytymiseen on paljon edellytyksiä.

Vetrea Terveys luopuu varsin matalakatteisista vanhusten hoivapalveluista, jotta se voi keskittyä varsinaiseen osaamisalueeseensa, joka on aivoverenkiertohäiriöiden hoito. Siihen kuuluvat neurologinen ja toimintakykyä edistävä kuntoutus sekä vammautuneiden asumispalvelut. Samalla Vetrea aikoo hakea uusia kumppanuuksia. Kuopiossa uusien kumppanuuksien löytymiseen on paljon edellytyksiä, kiitos kansainvälisen tason neurologisen osaamisen. Onkin siten luultavaa, että Vetrea Terveys irtaantuu jatkossa lopuistakin ikääntyneiden palveluasumisen yksiköistä, joita yhtiölle jää yhä kymmenkunta eri puolilla Suomea, Kuopiossakin Otsolan palvelukoti Kemilänrinteellä.

Ankarasti kilpailtujen vanhusten hoivapalvelumarkkinoiden näkökulmasta Vetrea Terveyden vetäytyminen on ilman muuta menetys. Vahvasti eettisiin periaatteisiin nojaava yritys on pitänyt tilinsä puhtaana aluehallintoviraston huomautuksista, mitä ei voi pitää alalla tavanomaisena.