Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hyvä kunto ja asenne auttavat

Puolustusvoimien Pohjois-Savon aluetoimiston uusi päällikkö Mikko Mönkkönen kannustaa tulevia heikkokuntoisia varusmiehiä kehittämään kestävyyskuntoaan esimerkiksi säännöllisillä kävelylenkeillä (Savon Sanomat 18.1.).

Vinkki on hyvä ja aiheellinen, sillä suomalaisten varusmiesten kunto on laskenut kuin lehmän häntä esimerkiksi Cooperin testin mukaan. Varusmiesten palveluksen alussa suorittaman 12 minuutin juoksutestin keskiarvo 2377 metriä oli viime vuonna tosin parempi kuin toissa vuoden 2358 metriä. Vuonna 1980 keskimääräinen Cooper-tulos oli 2760 metriä.

Mönkkönen mainitsee nimeltä yhden syyllisen nuorten miesten kehnoon kestävyyskuntoon: PlayStation1-pelikone julkaistiin 1990-luvun alussa. Epäilemättä juuri tietotekniikka on jumittanut suomalaismiehiä istumaan ja lihomaan. Lihaskuntokin on heikentynyt.

Puolustusvoimat on vastannut haasteeseen modernisti, sillä jo vuodesta 2013 lähtien kunnonkohetuksessa on auttanut Marsmars-sovellus.

Hyvä ruumiinkunto auttaa varusmiespalvelussa samoin kuin asenne, jonka merkitystä Mönkkönen korostaa. Vaikka vapaaehtoiseen palvelukseen tulevat naiset eivät ole keskimäärin niin hyväkuntoisia kuin miehet, heidän kova motivaationsa auttaa heitä pärjäämään pääsääntöisesti hyvin. Ja mikä mainiointa, Mönkkösen neuvot sopivat muillekin kuin vain asepalveluksen suorittaville.