Sanni Hakkaraisen kolumni: Yksi tytöistä – ja viimein hiivatin ylpeä siitä

Sanni Hakkarainen

Sanni Hakkarainen

Luonnonlapsi. Outolintu. Pisteliään älykäs. Rääväsuu. Ei välitä ulkonäöstään. Viihtyy poikien seurassa. Juo olutta. Pärjää pesäpallossa, pistooliammunnassa tai muussa stereotyyppisen miehisessä lajissa. Tiivistettynä – ei ole samanlainen kuin muut tytöt.

Kultaisen kompassin Lyra, Twilightin Bella, Pottereiden Hermione, Nälkäpelin Katniss ja lista jatkuu. Nuorten romaanien hylly pullistelee päähenkilöitä, joita voisi kuvailla lauseella ”erilainen kuin muut tytöt” – voisin vannoa, että muutaman hahmokuvauksessa käytetään näitä nimenomaisia sanoja.

Nämä hahmot opettavat meille, kuinka muista tytöistä erottuminen on tavoiteltavaa. Kaunis ajatus kätkee taakseen kulmakarvoja nostattavan olettamuksen. Niin mistä muista tytöistä tässä erotutaan? Niistä pinkkiin pukeutuvista, pojista jauhavista, överitunteellisista ja pinnallisista tyhjäpäistä. Niistä sivuhahmoista, jotka eivät koskaan nouse päähenkilön sfääreihin, vaan jäävät stereotypioiden tasolle. Osaksi glitteristä tasapaksua massaa. Maskuliiniset piirteet tekevät sinusta päähenkilön, ei feminiininen höpönlöpö.

Pesäeron ottaminen tyypillisistä tytöistä ei rajoitu kirjojen sivuille. Jokaisella meillä on ollut se tyttötuttu, joka kaveeraa vain poikien kanssa. Aina tilaisuuden tullen hän tuo esille olevansa ”yksi jätkistä”. Koska naiset aiheuttavat niin paljon draamaa.

Tai ne meemit, joita oman elämänsä päähenkilöt jakavat somessaan. Muut tytöt haluavat salaatin, minä valitsen mässypizzan. Muut valitsevat Mocha Cookie Crumble Frappucinon, minä mustan kahvin. Muut bilettävät, minä luen kirjoja.

Näille ihmisille jokainen askel poispäin kuvitteellisesta tyttömassasta tekee heistä vähän parempia. Mistäkö minä tiedän? Koska kuvailin juuri teini-ikäistä itseäni. Tyttömäisyys oli jotain heikkoa ja hölmöä, jota pakoilin viimeiseen asti. En halunnut käyttää muotivaatteita tai meikkejä. Tai itse asiassa halusin. En kuitenkaan tehnyt niin, koska en halunnut olla yksi ”niistä”.

Tosiasiassa luin kirjastossa salaa Demi-lehtiä ja kuuntelin piilossa poikabändejä. Julkisesti väänsin kättä ja hehkutin Johnny Cashia. Lajittelin ikätovereitani armottomasti tyttöboksiin vaivautumatta edes tutustumaan heihin. Emme me tulisi kuitenkaan toimeen. Olemme niin erilaisia. Ja tiedän, tosiasiassa he olivat varmasti yhtä uniikkeja kuin allekirjoittanut – ja todennäköisesti myös piirun verran suvaitsevaisempia.

Jokainen taaplatkoon tyylillään. Saat vapaasti valita ne kauhtuneet Converset häämekkosi alle. Tee se kuitenkin lokaamatta niitä, jotka päätyvät korkkareihin.

Kirjoittaja on uutistoimittaja.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.