Pääkirjoitus 8.3.2021: Parempi perua ajoissa kuin liian myöhään

Viime torstaina Kuopio tanssii ja soi -festivaali ilmoitti, että kesäkuun tanssiviikko jää tänäkin vuonna pitämättä koronapandemian vuoksi. Se vaihtuu useaksi tapahtumakokonaisuudeksi, joita järjestetään syyskaudella.

Kuopiorockin valmistelut sen sijaan jatkuvat, samoin Kuopion komediafestivaalin, joka on siirretty kesäkuusta elokuun viimeiseen viikonloppuun. Myös viinijuhlien valmistelu jatkuu ja niiden kohtalo ratkeaa viimeistään huhtikuussa.

Espoolainen April Jazz seuraa tanssiviikon esimerkkiä, sekin siirtyy. Tavallisesti huhtikuussa järjestetty tapahtuma on tänä vuonna lokakuun lopussa ja silloinkin livekonserttien ja striimattujen konserttien yhdistelmä.

Monen muun tapahtuman järjestäjät sen sijaan odottavat. Heinäkuun alkupuolelle suunnitellun turkulaisen Ruisrockin kohtalo ei ole vielä ratkennut, koska tapahtumajärjestäjät elättelevät vielä toiveita kulkutaudin talttumisesta rokotusten ansiosta. Sama tilanne on Joensuussa Ilosaarirockin kanssa, päätös sen kohtalosta on luvassa huhtikuussa. Tapahtumien järjestelyissä tärkeintä on huolehtia paitsi yleisön myös esiintyjien turvallisuudesta. Jos vähänkin näyttää siltä, että kulkutaudin leviämisen riski ei vähene pikapuoliin, on resurssien tuhlausta jatkaa tapahtumien valmistelua.

Kulttuuriministeri Annika Saarikon (kesk.) asettaman työryhmän odotetaan pian kertovan, millaisessa tautitilanteessa tapahtumien järjestäminen on mahdollista. Tulossa on viranomaisten ja tapahtuma-alan yhdessä laatima exit-suunnitelma, jota toteutettaisiin epidemian laantuessa.

Olisiko Kuopio tanssii ja soi -festivaalin pitänyt sitten vielä odotella, esimerkiksi työryhmän esityksiä? Asiasta on tietysti mahdollista olla mitä mieltä tahansa, mutta festivaaliyhdistyksen hallituksen tekemä ratkaisu on joka tapauksessa järkevä ja kenties myös välttämätön tapahtuman kansainvälisyyden vuoksi. Vaikka tapahtuman aikana Suomessa olisikin periaatteessa mahdollista järjestää tapahtuma, epävarmaksi olisi yhä jäänyt, voivatko taiteilijat kymmenestä eri maasta saapua paikalle.

Tärkeintä on huolehtia paitsi yleisön myös esiintyjien turvallisuudesta.

Kuten festivaalin toiminnanjohtaja Anna Pitkänen totesi, epävarmuuden sijasta nyt on mahdollista keskittyä täysipainoisesti syysohjelman ja ensi vuoden tapahtumien järjestelyihin.

Ilman nyt tehtyä perumispäätöstä olisi voinut käydä pahimmillaan niin, että festivaalien järjestäminen olisi voinut estyä ja syksyn ohjelmiston suunnitteluun ja tapahtumien järejstämiseen ei olisi riittänyt enää tarpeeksi paukkuja.

Kommentoi