Kuuma linja: Savolaiset väänsivät Kantin Murjastoksi

Museorakennus Kantti sijoittuu Kuopion museon ja kaupunginkirjaston väliin. Paula Pohjamo

Somessa Kuopion museon ja kirjaston väliin rakennettu palikka on saanut hyvin kuvaavan nimen Murjasto. Se kuvaa hyvin jopa rakennusarkkitehtuuria, jossa palikka on murjastu kahden rakennuksen väliin ilman piirustuksia tai suunnitelmia.

nel

Nyt voitas yrittää nämä koboltit saaha talteen ihan omalla porukalla. Kyllä Suomesta varmaan löytyisi osaaminen ja laitteet vastuulliseen louhintaan. Talvivaaran virheistä otetaan oppia, ja nyt hoidetaan homma kunnialla maaliin.

Ystävä

Pittää vaihtaa tankkauspaikkaa, kun Neste vaihtaa tehtaan paikkaa.

Se siitä

Miten voi olla mahdollista, että nilsiäläisten on mentävä Kuopion pääterveysasemalle koronarokotukseen? Tämähän menee vain hankalammaksi. Ei ainakaan paranna rokotemyöntyväisyyttä. Kelataksilla käynti maksaa 50 euroa.

Hämmästynyt

Käsittämätön valitus joillakin kuntavaalien siirtämisestä. Pari kuukautta ei meinaa mitään. Nyt demokratia toteutuu, sillä kesäkuussa on rokotettuja jo enemmän, ja kesä hillitsee koronavirusta kuten viime vuonnakin. Näin yhä useampi uskaltaa lähteä äänestämään. Siirto on oikea ratkaisu.

Äänestäjä

Kesä tulee, uimakausi alkaa. Kuka valvoo ikäihmisten ja liikuntarajoitteisten uintia?

Huolestunut

Maakunnista on muuttanut satoja tuhansia nuoria Helsinkiin. Keskustan kannatus kuitenkin mikroskooppisen pieni.

Kissanpoikien silmät avautuvat?

Olen katsellut jonkin tovin tuota pystyseinää Kuopion moottoritien ramppityömaalla. Työmaaliikenne ajaa aivan reunalla ja pohjukassa on savipohja? Ei taida olla oikein ammattilaiset kaivamassa? Toisaalta, kun otetaan urakka ja se vielä jaetaan, ni muuta ei voi odottaa!

Moottoritie on kuuma

Ammattikoulun koronanleviämistoimet: paljon opiskelijoita samaan luokkahuoneeseen ja vain harvalla maski.

Näilläkö jatketaan?!

Vesa Linnanmäki (kesk.) kirjoittaa, että Adolan myynti on virhe (SS 5.3.), toisin kuin kaupungin hallituksen puheenjohtaja Antti Kivelä (kesk.) asiasta esittää (SS 11.2.). Vaalit tulevat.

Kumpikampi(ttaa)

Miksi roikkua puhelimessa? Ajanvaraus netissä on kätevää. Voi valita päivän ja jopa kellonajan, joka sopii itselle parhaiten.

79 v.

Sääli niitä pieniä ja vähän suurempiakin lapsia, jotka on alistettu antamaan vanhempien kanssa yhdessäoloaikansa puhelimille ja tietokoneille. Ei ole enää perheet me yhdessä, vaan me erikseen.

Säälittää katsoa

Keskustaa kysytään, kun tarvii saada jotain aikaan, esimerkiksi hallitus. Muutoin räkä lentää oikealta ja vasemmalta. Hallituksessa vaikutetaan asioihin, oppositiossa pestään kissanpoikia. Tämä hallitus kaatuu koronan mukana. Ja taas kysytään keskustaa...

Ja juna kulkee vaan

Kommentoi