Jukka-Pekka Räsäsen kolumni: Siilinjärven katkeransuloinen kaivos ottaa ja antaa

Jukka-Pekka Räsänen

Jukka-Pekka Räsänen

Sininen vesi välkehtii järvestä, jota ei enää ole.

Muistan kotilon, joka tarttui pienen pojan käteen souturetkellä. Sen kuori oli tumma kuin eebenpuu, ja itse eliö! Lähes musta, limainen, kosteana auringossa kiiltelevä ihmetyksen aihe ehkä 4-vuotiaalle. Muistan metsän. Miten olin isän ja ukin mukana ensimmäistä kertaa metsällä. Minä isän vieressä, ukki aseen kanssa kauempana. Ukki oli nähnyt jäniksen. Isä tarjosi purkkaa, jotta olisin hiljaa, enkä säikäyttäisi pitkäkorvaa tiehensä. Hiljaa mielessäni olin tyytyväinen, kun jänis jäi saamatta.

Metsää ei ole enää aikoihin ollut. Ei liioin Särkijärveä. Tilalla on Suomen suurin avolouhos.

Siilinjärven kaivoksen perustamiseen ja lannoitetehtaan tulemiseen johtanut apatiittilöydös tehtiin 1950-luvulla. Se löytyi kallioleikkauksesta sukumme mailta, Juankosken radan rakentamisen yhteydessä.

Ukin ja samalla isäni kotipaikka oli Särkijärven rannalla. Muutto vähän kauemmas oli edessä, kun kaivosta ryhdyttiin perustamaan.

Lähtö suvun kotitilalta ei ollut ukille helppo. Hän piti Vimma-hevosta vielä puoli vuotta vanhassa tallissaan ja kävi siellä ruokkimassa ja ajeluttamassa tätä. Luopuminen oli raskasta.

Tilalla on Suomen suurin avolouhos.

Uusi kotipaikkakin oli vaaravyöhykkeellä. Aina kun louhosta räjäytettiin auki, tuli soitto. Menkäähän kellariin suojaan.

Ei ukki aina mennyt. Hän tarkkaili pihakoivun suojasta, kuinka lähelle murikat tulevat. Katolle ei koskaan pudonnut yksikään. Mutta pihamaalle nyrkinkokoisia kiviä päätyi, lähimmät parin metrin päähän talosta. Isompia lohkareita putosi joskus vähän kauemmas aitan taakse.

90-luvun alussa oli edessä toinen muutto. Tällä kertaa keskustan tuntumaan, josta ei tarvitsisi enää lähteä. Vielä kirkonmäen kerrostaloasunnostaan ukki katsoi kiikareilla vanhaa kotia, jonka katto kiilteli auringonpaisteessa.

Kaivos ja tehdas veivät mutta myös antoivat. Ukkikin oli töissä koerikastamolla, isäni teki koko työuransa Kemiralla ja sittemmin Yaralla. Kemiralta löysin itsekin elämäni kaksi ensimmäistä työpaikkaa.

Asiat eivät ole mustavalkoisia. Ymmärtääkseen kokonaisuuden pitää kyetä näkemään molemmat puolet.

Yaran toiminta Siilinjärvellä loppunee 2030-luvulla, mikäli kaivos ei laajene lähemmäs kylää Laukansaloon.

Minä en ole kyllin viisas sanomaan, olisiko se hyvä vai huono asia.

Kirjoittaja on uutistoimittaja.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.