Seppo Konosen kolumni: Suosta on noustu Suomessakin

Seppo Kononen

Seppo Kononen

Kirjailija Jari Tervon ja hänen ystäviensä televisiojossittelua kuunnellessa nousi mieleen kysymys, mitä jos italialaiset eivät olisi kuivattaneet Roomasta etelään olevia Pontisia soita pelloiksi ja vetäneet valtakuntansa päätietä Via Appiaa sen halki?

Pontiset suot ovat pinta-alaltaan samaa kokoa Kaavin kunnan kanssa, molemmat noin 800 neliökilometriä. Laajan yhtenäisen suoalueen kanavoinnit ja viemäröinnit aloitettiin jo 500 vuotta eKr ja toivat myötään mainion viljelysmaan ja teiden lisäksi kolmannenkin hyvän: hävittivät kansalaisten terveyttä uhanneen malarian.

Pontisten soiden kuivatus oli yksi Euroopan historian pisimpiä projekteja. Viimeiset ojat kaivettiin vasta 1930-luvulla. Yhtä lailla ovat suomalaiset uurastaneet vuosisadasta toiseen kirves, kuokka ja lapio kädessään omilla soillaan henkensä pitimiksi ja leveämmän leivän toivossa.

Nyt kun hallaa ei tarvitse enää kaupunkioloissa pelätä, voi turvallisin mielin vaatia soitten entisöintiä ja niitä halkovan tieverkoston korvaamista pitkospuilla. Mahtavatko ympäristötietoiset italialaiset vaatia soiden palauttamista alkuperäiseen tilaansa samaan tapaan kuin meillä? Vahvasti epäilen.

Soiden keskellä kasvaneena minun on vaikea ymmärtää turpeenvastaista hysteriaa, joka meillä vallitsee. Onko peruskoulu lyönyt laimin tehtävänsä, jos kansakunta ei tiedä ja ymmärrä enää historiaansa ja sen myötä, mistä suomalainen hyvinvointi on rakennettu? Suosta se on otettu kuivattamalla ja metsästä puuta kaatamalla.

Aina 1950-luvulle saakka yli puolet suomalaisesta otti leipänsä maasta. Siinä missä Itä-Suomi pidettiin historian saatossa asuttuna kaskeamalla, pohjalaiset sytyttelivät kytösavuja suoaukeilleen ja saivat syntymään kuivalle maalle silmänkantamattoman ”latomeren”. Niissä oloissa se ei ollut maapalloa tuhoava ympäristörikos, vaan ainoa keino tulla toimeen tässä elämässä.

Kansakunta ei tiedä ja ymmärrä enää historiaansa.

Ympäristökeskustelussa sijaiskärsijöitä ovat maanviljelijät. Päivä toisensa perään se saavat kuulla, miten he hävittävät metsät ja pilaavat vesistöt ja vievät näin elinmahdollisuudet tulevilta sukupolvilta.

Oikeastaan näitä viimeisiä mohikaaneja pitäisi päinvastoin kiittää siitä, että he pitävät suomalaisen maalaismaiseman ja metsät hoidettuina ohikulkijain iloksi.

Pieni esimerkki Kuopiosta: millainen rytökasa on tulossa Puijostakin, jos ja kun kaatuneita runkoja ei poisteta tornitien varrelta. Siinä tuskin turistin silmä lepää.

Kirjoittaja on Savon Sanomien aiempi artikkelitoimittaja.

Kommentoi