Pääkirjoitus 9.5.2021: Luonnonsuojeluun on saatava kaikki mukaan

Viime torstaina valtioneuvosto päätti äänin 10-2 kalastusrajoitusalueista ja -ajoista Saimaalla saimaannorpan suojelemiseksi. Ympäristöministeri Krista Mikkonen (vihr.) ja opetusministeri Jussi Saramo (vas.) olisivat halunneet rajoittaa kalastusta vielä tiukemmin ja vielä pitempään kuin muut.

Saimaannorpan ainutlaatuisuus on tosiasia. Uhanalaisen eläimen suojelun tarvetta tuskin kukaan kiistää. Myös ministereiden enemmistön päätös parantaa sen elinmahdollisuuksia.

Saimaannorppakanta on kasvanut viimeisten 20 vuoden aikana noin 240 yksilöstä noin 420-430 yksilöön. Aikanaan asetettu 400 yksilön välitavoite on siis toteutunut reilusti ja vieläpä kuusi vuotta etuajassa.

Saimaalla on norppien lisäksi muitakin uhanalaisia kuten noin 140 kaupallista kalastajaa, joiden elinmahdollisuuksia norppien suojelu kaventaa. Silti hekin kannattavat norpan suojelua, joskin he samalla odottavat, että poliitikot elävät aikaisemmin asetettujen strategisten tavoitteiden mukaisesti eivätkä muuta sääntöjä kesken taipaleen.

Saimaannorpan suojelussa kiteytyy suomalaisen luonnonsuojelun ikiaikainen pulma. Mikä on tarpeeksi ja mikä on liikaa. Norpan kohdalla näkökulma riippuu tietysti siitä, puntaroiko asiaa Helsingin Punavuoressa vai Saimaan saaressa.

WWF Suomi, Suomen luonnonsuojeluliitto, Itä-Suomen yliopisto ja Saimaan Norppaklubi jättivät eriävän mielipiteen suojelun ja kalastuksen yhteensovittamisesitykseen, vaikka ne samalla myöntävät, että suojelulla on oltava paikallinen hyväksyttävyys. Kohtuus on jälleen katsojan silmissä. Luonnonsuojelukysymyksissä on yleisesti ongelmana se, että paikallisten asukkaiden, siis asianosaisten, mielipiteet ohitetaan köykäisesti. Usein suojelijoiden omaksuma kapea näkökulma pienentää paikallisen väestön tahtoa hyväksyä suojelutoimia, mikä on nähty susien suojelussa.

Kansalaisten tuki on mahdollista saavuttaa oikeasuhtaisuudella.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) korosti norppakysymyksessä päätöksen oikeasuhtaisuutta, joka on tutuksi tullut sana koronapandemian torjunnassa, mutta joka sopii luonnonsuojeluunkin. Suojelun onnistumiseksi välttämätön kansalaisten tuki on mahdollista saavuttaa oikeasuhtaisuudella. Juuri sillä ja vain sillä.

Kun luonnonsuojelussa pidetään jääräpäisesti kiinni suojelusta senkin jälkeen kun suojelulle ei ole nähtävissä tarvetta, ei tarvitse ihmetellä kansalaisten vastustusta. Liiallisuuksiin suojelu on mennyt esimerkiksi valkoposkihanhien kohdalla.

Metsätaloudessa on pitkään noudatettu periaatetta, jonka mukaan toiminnan pitää olla ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävää. Kyse on kestävyysnäkökohtien yhteensovittamisesta, joka jättää sopivasti tilaa myös ihmiselle.

Kommentoi