Hyviä neuvoja kaikille vanhemmille

Vanhempien kuuluu kertoa, milloin mennään nukkumaan, linjasi kokenut maastohiihtovalmentaja Reijo Jylhä olympiakomitean järjestämässä koko Suomen urheiluvanhempainillassa tiistai-iltana. Hän myös katsoi vanhempien tehtäväksi antaa rajat ja rakkautta (Savon Sanomat 19.5.).

Itsestäänselvyyksiltä tuntuvien asioiden sanominen ääneen on tärkeää, koska juuri unesta koululainen usein tinkii – ja ymmärtävät vanhemmat antavat helposti periksi.

Urheilevien nuorten perheissä arjen aikatauluista on sovittava yhdessä keskustellen. Nuorelle on helpompaa vähentää yöunta kuin ottaa aikaa pois kouluasioilta, kavereiden tapaamisesta ja harrastuksista. Vanhemman puolestaan tekee mieli joustaa omien tarpeidensa vuoksi ja toisaalta ristiriitojen välttämiseksi.

Illan havainnoista yksi mainioimmista oli se, että vanhempien on välttämätöntä laittaa kuriin omat aikataulunsa. Muutoin yhtälö tavoitteellisesti urheilevien nuorten elämän rytmittämiseksi ei toimi. Esimerkin voima on tässäkin valtava. Toki myös vanhemmille tekee hyvää noudattaa urheilijan elämänrytmiä ja elämäntapoja.

Isien ja äitien rooli kannustaa, kuskata ja kustantaa voi käydä ajoittain raskaaksi. Silloin auttaa jaksamaan näköpiirissä häämöttävä voittopalkinto ja se voi olla ruhtinaallinen: oma nuori oppii pitämään kiinni terveistä elämäntavoista, jotka ovat luja pohja ponnistaa itsenäiseen aikuisuuteen.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut