Marita Tiihosen kolumni: Polun päässä odottaa järkytys: metsä kuin sotatanner

Marita Tiihonen

Marita Tiihonen

Onko harmonisempaa paikkaa kuin vanha kuusikko, tai mielenkiintoisempaa kuin sekametsä, tai kauniimpaa kuin mäntykangas?

Siellä kuljet tasaisella maapohjalla, sammalikossa tai varvikossa. Näet metsän puilta, kuulet metsän äänet. Valo siivilöityy, ehkä onnistut näkemään jonkin eläimen. Kuljet vaivattomasti, hengität syvään rauhaa ja ihailet luonnon yksityiskohtien kauneutta.

Pehmeä on taivaltaa sammalikossa. Merja Turunen

Tiedän, että taas tänäkin kesänä polun päässä odottaa järkytys. Joku marja- ja sienipaikka on räjäytetty talven aikana.

Räjäyttäminen on juuri sopiva sana kuvaamaan sitä tuhoa, mitä nykyinen tehometsätalous pahimmillaan aiheuttaa. Metsä on hakkuiden jäljiltä kuin sotatanner. Jos joku haluaa vielä kerran kuvata Tuntemattoman sotilaan, kulisseja on mistä valita.

Ensin katkotaan päältä puut. Ei siinä mitään, sitä varten talousmetsiä kasvatetaan. Suomi elää puusta, se on aivan ymmärrettävää.

Mitä herkempi maasto, sitä syvempi arpi.

Tehokkuuden maksimoinnin takia metsässä mylläävät kuitenkin raskaat metsäkoneet, joiden jäljiltä metsäpohja runnotaan urille, jotka käyvät ojista. Hyvin niissä vesi seisoo. Osa puista jää torsoina aukoille, kuin pommin silpomina. Seuraavaksi sotatantereelle ajaa puunkuljetuskone, joka ottaa mahdollisimman painavan lastin tehokkuuden nimissä ja polkee loputkin mustikanvarvut mutaliejuun.

Sotatantereen viimeistelee metsänuudistus moninaisin menetelmin. Niille yhteistä on metsäpohjan rikkominen, jotta siemen itää paremmin. Taimien kasvun jouduttamiseksi käytetään kaivinkonetta, joka mätästää eli kaivaa kuoppia tantereen täyteen.

Eipä ollut vanhaan aikaan metsuri- ja hevosvetoisen savotan jälki moinen. Silloin saattoi satunnainen kulkija vaivattomasti liikkua havukasojen lomassa, mutta yritäpä nyt kävellä avohakkuun jäljiltä aukon poikki. Se on mahdoton tehtävä, mieluummin kierrät. Tai menepä poimimaan vattuja rinteeseen, jossa kasvaa kynnöksen hämäävä heinikko. Nokallasi olet, se on varma se.

Mitä herkempi maasto, sitä syvempi arpi. Välttämättä edes ihmisen ikä ei riitä sitä korjaamaan jälkipolville.

Avohakkuun jäljiltä maisema on karu. Minna Mänttäri

Metsäpohja on elintärkeä metsän monimuotoisuudelle, joka kietoutuu lopulta monin tavoin myös ihmisen elinmahdollisuuksiin ja hyvinvointiin. Metsäpohjan ennallistamiseen ei kuitenkaan ole velvoitetta. Se kertoo siitä, ettei maapohjan merkitystä ymmärretä.

On olemassa kevyempiä menetelmiä ja koneita, joiden jälki ei olisi niin paha, mutta ajetaan tehokkuus edellä. Varmasti löytyy myös uusia innovaatioita, joilla välttää maapohjan raiskaaminen.

Metsä on paljon laajempi käsite ja arvokkaampi kokonaisuus, kuin pelkkä puupelto. Loputtomiin ei voi poimia rusinoita pullasta.

Eikö löydy kevyempiä vaihtoehtoja? Outi Paappanen

Kommentoi