Vilma Pelttarin kolumni: Näkemiin, peruskoulu. En jää kaipaamaan sinua.

Vilma 29Pelttari

Kolumni

Yhdeksäs luokka loppuu ja samalla peruskoulu. Kun joku kysyi minulta lukuvuoden alussa, että ”miltäs nyt tuntuu, kun aloitat peruskoulun viimeisen vuoden?”, en oikein sisäistänyt asiaa. Oikeastaan vielä tämänkään vuoden puolella opettajien aloittaessa muistuttelemaan, että ”tämä on viimeinen koe tästä aineesta peruskoulun aikana” tai ”tunteja tästä aineesta peruskoulusi aikana ei ole enää kuin muutama”, fakta peruskoulun päättymisestä ei ”mennyt minulla jakeluun”.

Nyt olen viimein tajunnut tämän kummallisen asian; yläkouluni päättyy pian, ja samalla karistelen viimeisetkin lapsuuden rippeet pois hartioiltani. Tässähän tulee kohta ikäkriisi!

Yläkouluaikaa muistelen haikeudella, joka kasvaa sitä suuremmaksi, mitä lähempänä kesäloman alkamista olen.

Yläkoulun, ja koko peruskoulun, aikana on tarvittu paljon sinnikkyyttä ja sitkeyttä, jotta olen päässyt tähän asti niinkin hyvillä arvosanoilla mitä minulla on.

Tälle toiminnantäyteiselle matkalle on mahtunut sekä riemun, että epätoivon hetkiä. Onneksi mutkikkaimmistakin haasteista on selvitty voittajana, ja loppujen lopuksi voin huomata, että hyviä hetkiä on enemmän kuin huonoja.

Sinnikkyydestä on hyötyä kaikissa tilanteissa ja suomalaista sisua tarvitaan koulussakin. Tämän voin todeta parhaiten oppineeni peruskouluajoilta.

En voi tietenkään sanoa muutoksen olevan suuri siirtyessäni yläkoulusta lukioon. Syksyllä 2021 aloittavilla oppilailla, minulla mukaan lukien, toisen asteen opinnot ovat pakollisia. Tämän säädöksen mukaan oppikirjat ja muut vaadittavat työvälineet ovat ilmaisia, mikä ei eroa paljoa peruskoulusta. En vielä tiedä, vaikuttaako tämä paljoa kokemukseen siitä, että olen virallisesti lopettanut peruskoulun. Se saattaa saada toisen asteen opinnot tuntumaan samalta kun peruskoulu, mikä tietenkin voi olla sekä hyvä että huono asia.

Kuitenkin tieni erkaantuu koulukavereistani, kun kaikki meistä lähtevät omille teilleen lukioihin, ammattikouluihin tai muihin toisen asteen oppilaitoksiin. Ystävien löytäminen uudessa opinahjossa tuntuu minunlaiselleni introvertille kammottavalta, mutta samalla mahdollisuus tutustua uusiin ihaniin ihmisiin houkuttelee.

Ehkä uuteen kouluun siirtyminen on sittenkin mahdollisuus eikä uhka, vaikka siirtyminen koulun vanhimmista oppilaista toistamiseen nuorimmaksi ei houkuttelekaan.

Lukioon meno ei pelota. Olen kuullut siitä ystäviltäni paljon, mutta suurin osa näistä jutuista ovat ristiriidassa toistensa kanssa. Toisilta olen kuullut lukiossa opiskelun olevat mahtavaa, vapaata ja joskus jopa hyvinkin helppoa, kun taas toiset ovat kertoneet lukion kurssien olevan uuvuttavia, joissa selitettävät asiat eivät jää päähän millään keinolla.

Selkeä mielipide lukio-opiskelusta vaihtelee paljon ja selkeän kuvan saadakseen on itse opiskeltava samassa lukiossa. Tämänkään asian takia tuskin maltan odottaa sitä, kun pääsen hyvästelemään peruskoulun ikihyviksi. En jää kaipaamaan sieltä enää mitään. Minua ei edes enää harmita koulussani järjestettävien perinteisten ”ysien tanssien” ja muiden juhlallisuuksien peruuntuminen korona-viruksen takia. Vanhojentanssien ja penkkareiden aikaan korona on jo luultavasti saatu taltutettua ja pääsen silloin nauttimaan koulun juhlista täysillä.

Kirjoittaja kuuluu Savon Sanomien nuorten toimitukseen.

Kommentoi