Pääkirjoitus 5.6.2021: Kesä tulee oppilaille erityisen ansaittuna

Kouluissa on opiskeltu jo toista lukuvuotta poikkeuksellisissa oloissa. Koronavirus on vaikuttanut koulunkäyntiin kaikissa ikäluokissa pienimmistä alakoululaisista aina lukiolaisiin, vaikka Pohjois-Savo ei ole ollut missään vaiheessa Suomessakaan pandemian pahinta aluetta.

Kevätjuhlat järjestettiin vuosi sitten koronarajoituksin. Valokuvat lakkiaisista jäävät historiaan, kun uudet ylioppilaat ottivat vastaan valkolakkinsa ja ylioppilastodistuksensa ensimmäistä kertaa kasvomaskeihin sonnustautuneina.

Kouluissa ei luonnollisesti voida tinkiä terveysturvallisuudesta kevätjuhlapäivänä tänäänkään. Kuopiossa saleihin on pääsy ainoastaan ylioppilailla. Tilaisuudet striimataan. Siilinjärvellä saliin pääsee turvavälein kaksi ylioppilaan läheistä.

Jos ja kun vanhemmat haluavat tulla niitä seuraamaan koululle, se on mahdollista luokissa turvaväleillä ja kasvomaskisuosituksilla. Onnittelut tapahtuvat juhlallisuuksien jälkeen lukioissa ulkotiloissa. Kodeissa pohditaan, millaiset puitteet ylioppilaan hienon virstanpylvään huomioimiseksi rakennetaan.

Peruskouluissakaan oppilaat eivät kokoonnu entiseen tapaan lukuvuoden päätökseen juhlasaleihin vaan luokittain saatetaan katsoa ennakkoon tehtyjä videoita todistusten jaon yhteydessä.

Kouluvuoden päätökseen on aina liittynyt iloa ja tunnetta - jopa haikeutta. Siihen konkretisoituu paitsi tehty työ myös ansaittu irtiotto opiskelun rutiineista.

Koulutie on ollut koronan takia harvinaisen kivikkoinen muita koulumaailman haasteita unohtamatta. Etäopetukseen on turvauduttu yleisesti. Se on koetellut oppilaiden ohella opettajia. Oppimistulosten ylläpitäminen on edellyttänyt uusien taitojen omaksumista, joka on toisille merkittävästi vaikeampaa kuin toisille.

Oppilaat lähtevät ansaitusti kahdeksi ja puoleksi kuukaudeksi kesälaitumille. Loma tulee tarpeeseen. Toivoa sopii, että elokuun puolivälissä pandemia on rauhoittunut entisestään, vaikka kouluikäiset ovat rokotusjonon hännillä.

Suomi on noussut sivistyksellisesti eturivin valtioksi maailmassa laadukkaan ja tasa-arvoisen koulutusjärjestelmänsä ansiosta. Se mahdollistaa kaikille etenemisen kykyjen ja halujen edellyttämällä tavalla.

Koulutusjärjestelmää on jatkuvasti kehitettävä, ja sen toimivuudesta on huolehdittava myös poikkeusoloissa. Pandemian aikana näin on tehty, mutta paljon varmaan löytyy yhä tehtävää.

Hyvä koulutustaso on vientivetoisen pienen maan elinehto ja keskeinen osa paljon puhuttua huoltovarmuutta.

Kommentoi