Savu nousee exceleistä

Olli-Pekka Ryynänen

Olli-Pekka Ryynänen

Kuntavaalit on pidetty ja soteuudistus on tulossa. Kuntien ongelmat ovat ohi. Tai sitten ne ovat juuri alkaneet.

Sote-uudistuksen monivaiheisella matkalla on moni kiitellyt sitä, että nyt kunnat pääsevät eroon kiviriipastaan sosiaali- ja terveydenhuollosta. Riemu on ennenaikaista ja liioiteltua.

Kunnille on tulossa kuntaveron leikkuri, joka pienentää kuntaveroa noin 13 prosenttiyksikköä. Jos vero on ollut 20,75 prosenttia, niin vastaisuudessa se on noin 7,5 prosenttia. Alennusta vastaava summa siirtyy valtionveroon ja mahdollisesti maakuntaveroon. Tarkka summa saadaan vasta kun savu nousee exceleistä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon kustannukset ovat olleet noin puolet kuntien kaikista menoista. Kun kuntaveroa pudotetaan, siitä lähtee pois yli 60 prosenttia. Tämä tarkoittaa, että kunta ei pääse eroon sosiaali- ja terveysmenoista, vaan veroleikkurilla menot on betonoitu täältä ikuisuuteen.

Onhan kunnilla tietysti muitakin tuloja. Mutta sote-uudistus vaikuttaa myös valtionosuuksiin, kuntien toimintatuloihin kuten asiakasmaksuihin ja yhteisöveroihin. Samanaikaisesti kunnille on tulossa rasitteita kuten oppivelvollisuusiän nosto. Valtio on luvannut korvata kaiken täysimääräisenä. Yleensä valtion täysimääräinen korvaus on noin puolet kustannuksista. Epäilen uuden valtuuston kohtaavan ennennäkemättömiä haasteita.

Arvaamattomat tekijät lisäävät liikkuvien osien määrää. Hyvinvointialue vuokraa kiinteistöt kunnilta. Mitä tapahtuu, kun kiinteistö katsotaankin tarpeettomaksi? Kunnanäidit ja -isät saavat mennä käsi kädessä taloon autioon.

Mikä tuska, kun kupla puhkeaa.

Hyvinvointialueiden kustannukset voivat kasvaa arvaamattomasti, kun palkkoja harmonisoidaan, henkilöstöä palkataan lisää, ihmehoitoja tulee eikä mistään entisestä voi luopua. Mallinnuksia toki tehdään. Jokainen excelin merkintä lisää lopputuloksen arvaamattomuutta.

Taloutta hoidetaan verolla ja velalla. Velkoja ei tarvitse maksaa takaisin, paitsi uudella velalla. Kuin pikavippikierteessä oleva, joka rahoittaa velkansa ottamalla uutta velkaa. Miten sitten suu pannaan, kun velka ei irtoakaan nollakorolla? En pysty uskomaan, että tyhjästä tehty raha voisi toimia ikuisesti kehittämättä aikanaan puhkeavaa kuplaa. Mikä tuska, kun kupla puhkeaa.

Kuopion uudessa valtuustossa on seitsemän lääkäriä. Ei hätää, jos politiikka menee sairaaksi.

Kirjoittaja on yleislääketieteen emeritusprofessori ja kaupunginvaltuutettu (kok.).

Kommentoi