Pääkirjoitus 23.6.2021: Kansalaisaktivismi ei voi olla holtitonta

Mielipiteenvapaus on demokraattisen yhteiskunnan kivijalkaa. Autoritäärissä yhteiskunnissa oppositio tukahdutetaan äärimmillään väkivaltaisesti, kun valtaapitävät takertuvat asemaansa. Kaukaa ei tarvitse esimerkkejä hakea maantieteellisesti eikä ajallisesti. Valko-Venäjän vaalit hävinnyt presidentti Aljeksandr Lukashenko on kohdellut mieltä osoittanutta kansaansa kovakouraisesti ja rikkonut jopa kansainvälisen ilmailun pelisääntöjä.

Kansalaisaktivismi kuuluu yhteiskuntiin, joissa demokratia toimii. Ranskassa yleisten elinkustannusten nousu eli keskiluokan ostovoiman rapautuminen toi kaduille niin sanotut keltaliivit. Yhdysvalloissa on ollut laajoja mellakoita, jotka olivat seurausta poliisin voimankäytöstä johtuvista kuolemantapauksista.

Elinkeinostaan huolestuneet maanviljelijät ovat järjestäneet traktorimarsseja eri puolilla Eurooppaa. Maatalouskoneita on vyörynyt Euroopan unionin pääkaupunkiin Brysseliin, jossa mielenosoittajat ampuivat poliisia maitotykillä. Traktoreilla on tultu eri puolilta Suomea myös Helsinkiin. Turvetuottajat järjestivät noin sadan täysperävaunurekan voimin oman mielenilmauksensa eduskuntatalon edessä keväällä.

Suomalaisen ympäristöaktivismin juuret ulottuvat yli 40 vuoden päähän Koijärvelle. Järvestä nimensä saanut liike vastusti lintualueena pidetyn järven kuivaamista. Aktivistit estivät töiden etenemistä sitomalla itsensä työkoneisiin. Koijärvi-liikkeen kärkihahmoja olivat sittemmin vihreiden kärkihahmoiksi nousseet Ville Komsi ja Osmo Soininvaara. Koijärveä ei lopulta kuivattu vaan se lunastettiin pääosin valtiolle.

Päättäjiltä konkreettisia toimia ilmastokriisin suitsemiseksi vaativa Elokapina-liike on jalkautunut näyttävästi Helsingissä kaksi kertaa vajaan vuoden aikana. Viime syksynä otsikoihin nousi, kun poliisi hajoitti mielenosoituksen kaasusumutteella.

Poliisin toimet ovat olleet tällä kertaa maltillisempia. Mannerheimintien useana päivänä sulkeneita mielenosoittajia on kannettu pidätysbusseihin. Elokapina-liikkeen strategiaan näyttää kuuluvan, että pidätystapahtumat kuuluvat keskeisenä osana mielenilmaukseen kuuluvaa julkisuutta.

Ilmastomuutoksen hillitseminen on kiistatta tärkeää. Tärkeää on myös se, kuinka se tehdään. Keskeisessä asemassa ovat kansainväliset ja kansalliset sopimukset. Mieltä pitää voida ilmaista, mutta yhteiskunnan toimintojen pitkäaikainen häiritseminen ja vahvat vastakkainasettelut eivät ole hedelmällisiä.

Kommentoi