Juuso Kääriäisen kolumni: Katto ei keskustassa korkealle kohoa

Juuso Kääriäinen

Juuso Kääriäinen

Kuopiolainen rakentamisen tahti on yllättänyt minut vuodesta toiseen. Lähivuosien aikana Puijonkuppeelle valmistuu 800 asuntoa, radan toiselle puolen entisten uima- ja keilahallin tilalle tulee 500 asuntoa, Mölymäelle kokonaisuudessaan 2 000 ja Itkonniemelle entisen vaneritehtaan alueelle 1 000. Keskusta-alueella kaupunkirakenne tiivistyy sieltä täältä, kunhan edellistä saadaan purettua alta. Rakentaminen keskittyy muille alueille, ja ruutukaavakeskustan päivitys on jäänyt taka-alalle. Kun keskustassa rakennetaan, niin miksei rakenneta kerralla tehokkaammin?

Kuopion keskustaajama on Suomen kolmanneksi tiheimmin asuttu taajama-alue Helsingin keskustaajaman sekä Tampereen noin kolmen neliökilometrin Vuoreksen jälkeen. Asukastiheys on mielestäni riittävä mittari osoittamaan, että tila on kortilla ja kaupungin pitäisi kasvaa ylöspäin. Kaupungin korkean rakentamisen selvityksen mukaan ruutukaava-alueen rakentamiskorkeuden on oltava ympäröivien rakennusten kerrosten korkuinen, joten se suunta on nyt pois laskuista.

Sentään uusi ja korkea Matkakeskus-kokonaisuus luo modernia ja elävää kuvaa kaupungista. Kauan uutta odotettiinkin ja vanhaa hävettiin. Viimeinkin iso muutos keskusta-alueella! Kuopiosta puuttuu käyntikorttimainen kaupunkisiluetti, joka kertoo, että nyt olemme valtakunnanosakeskuksessa. Savilahti ja Puijonlaakson etelärinne pelastavat tilannetta moottoritiellä, vaikka etelärinteenkin talot rakennettiin matalampina asukkaiden vastustuksen ja kaupunkikuvatyöryhmän näkemyksien takia.

Edelleen tunnutaan pelkäävän, kuinka korkeat talot uhkaavat milloin Puijon tornin näkyvyyttä tai metsäsiluettia. Kuopionlahden 22-kerroksisen hotellihankkeen massiivisuutta kauhisteltiin, mutta tällaisista suunnitelmista meidän pitäisi olla päinvastoin ylpeitä. Positiiviset näkymät kasvukolmion ulkopuolella ovat jo harvassa, mutta kaupunkimme on hankkeita täynnä. Ympäristömme muuttuu, ja niin se muuttui puutalojen jälkeenkin.

Vuonna 2020 Kuopio oli Tilastokeskuksen mukaan Suomen kolmanneksi vetovoimaisin. Pitkäjänteisen työn tulokset näkyvät jo, mutta työ ei lopu. Keskusta on kaupunkimme kasvot ja sen tulisi kasvaa kaupunkinsa mukana. Nyt sinne nousee vain samannäköistä taloa kuin vierestä jo löytyy. Kattopeltien tuskin tarvitsee olla viivoittimella samaan korkeuteen vedettyjä. Entäpä jos kompakti kaupunki onkin hyvän elämän pääkaupungin salaisuus?

Kommentoi