Pääkirjoitus 17.7.2021: Suomi kelpaa esimerkiksi metsästrategiassa

Juhannuksen alla julkisuuteen laajasti vuodettu keskeneräinen luonnos EU:n metsästrategiaksi säikäytti suomalaiset metsäosaajat perusteellisesti, mutta perjantaina julkitulleen esityksen perusteella kyse olikin vain pahasta unesta. Toki jo aikaisemmin ennätettiin epäillä vuotoa tarkoitukselliseksi koepalloksi sen osoittamiseksi, mitä EU voi metsistä sanoa ja mitä ei. Ehkä taustalla oli myös sellaista ajatusta, että kun reaktiot vaihtuvat järkytyksestä helpotukseen, esitys menee heittämällä läpi.

Lopullinen ehdotus metsästrategiaksi on luonnokseen verrattuna kuin eri maailmasta. Ympäristöasioista vastaava komissaari Virginijus Sinkevičius korosti erikseen, ettei strategia siirrä metsiä koskevaa päätösvaltaa jäsenmaista Brysseliin. Strategia ei edes sano, miten metsiä pitää hoitaa. Läheisyysperiaate koskee myös metsäasioita eli toimivalta on jäsenmailla ja unionitasolla sääntely rajautuu asioihin, joita ei voi säännellä jäsenmaissa.

Toisin sanoen metsästrategiassa ei enää pidetä avohakkuita vältettävänä hakkuumenetelmänä. Vuodetun luonnoksen nurinkurinen ajatus olisi toteutettuna merkinnyt pitkällä tähtäimellä hiilinielujen kasvun hidastumista.

Uusiin kiistoihin ja takinkäännöksiin saattaa olla aihetta jälleen tulevaisuudessa, sillä EU haluaa jatkossa määritellä, mitä on vanha metsä tai luonnonläheinen metsänhoito. Sinänsä kivalta kuulostavan idean toteuttamista vaikeuttavat paitsi maakohtaiset erot myös monenlaiset oppikiistat ja näkemyserot. EU:n mieliteko määritellä jäsenmaiden metsäasioita ei ole kadonnut mihinkään. Mieliteon torjunnassa riittää suomalaisasiantuntijoilla työtä.

Myönteistä on, että metsästrategiaa voi pitää reiluna tunnustuksena suomalaiselle osaamiselle, joka on viime vuosikymmenten aikana osannut yhdistää ekologisen, taloudellisen ja sosiaalisen kestävyyden näkökulmat kestäväksi metsäpolitiikaksi.

Komissio muun muassa kehottaa jäsenmaita tukemaan metsänomistajia, jotka mielivät suojella metsiään. Esimerkkinä on Suomessa käytössä oleva vapaaehtoisuuteen perustuva Metso-toimintaohjelma, joka turvaa Etelä-Suomen metsien monimuotoisuutta. Ohjelma on tehty vuosille 2014-2025.

Suomen voi sanoa säästyneen metsästrategiassa siltä asiantuntemattomalta sormenheristelyltä, jota vielä luonnos sisälsi. Suomessa on osattu tehdä ja yhä tehdään runsaasti töitä sekä hiilinielujen kasvattamiseksi että luonnon monimuotoisuuden lisäämiseksi myös talousmetsissä. Jatkossakin itsenäisyydestä metsäasioissa on pidettävä tiukasti kiinni.

EU:n mieliteko määritellä jäsenmaiden metsäasioita ei ole kadonnut.

Kommentoi