Vesa Kärkkäisen kolumni: Hyvän läsin voi löytää, kun kulkee paljon

Vesa Kärkkäinen

Vesa Kärkkäinen

Oli yllättävää lukea maanantaista STT:n uutista, jonka mukaan hillan (itäsuomalaisittain lakan) ja mustikan ammattimainen poiminta on alkamassa ja että ensimmäiset ulkomaalaiset poimijaryhmät ovat saapuneet Suomeen. Etteivät olisi jo vähän myöhässä.

Viime viikonloppuna pikavisiitti Rovaniemelle sisälsi läskipyöräretken suolle hillastusasiantuntija Heikin kanssa. Mukavasti oli kypsiä marjoja. Lisäksi oli paljon jo ylikypsiä, siis käyneitä ja kitkeriä. Oli silti ilo poimia, kuten aina lappilaisten aapasoiden pounikoilla, kun marjaa on kerätä asti. Aapasuo on siitä hieno suotyyppien yhdistelmä, että hillaa löytyy aina jostakin päin suota. Suon keskikohta on alempana kuin reunat. Keskellä on tosi märkää eli se on tavallisesti rimpistä nevaa tai lettoa, kun taas reunoilla on kuivempia alueita, korpia ja rämeitä.

Viime vuonna pounikot olivat keltaisenaan mehukkaita marjoja, joita vartioivat vihaiset paarmat päivisin ja mäkärälaumat ja hyttyset iltaisin ja öisin. Nyt tuuli piti inisijät loitolla. Vuosi sitten hillaa löytyi myös raheikoista, pehmeiltä rahkasammalmatoilta. Joskus hilla kukkii niin komeasti raheikossa, että on kuin lunta olisi satanut. Jos säät suinkin suosivat, myöhemmin kesällä sama raheikko on keltaisenaan hilloja. Yksiltä jalansijoilta voi kuulemma poimia jopa 300 hillaa. Tänä vuonna sellaisia määriä tuskin on missään.

Aapasoiden pounikoilla.

Tosihillastajaa seuratessa oppii. Tuubi on päähineeksi passeli. Idea on, että se painautuu päähän niin tiukasti, etteivät mäkäräiset pääse reunan alta hiusten sekaan ja päänahkaan kiinni. Silti pääsevät. Joskus avosuon puustoisilla reunoilla oksien syrjäänpuskemisessa on etua pyöräilykypärästä. Kumisaappaat eivät käy kengiksi. Niistä ei ole kuin haittaa sen jälkeen kun jalka on uponnut reittä myöten hetteeseen. Lenkkitossut ovat parhaat. Niiden paino ei paljoa kasva, kun kastuvat.

Kannellinen ämpäri on kuljetusta varten. Poiminta-astiaksi sopii tavallinen viiden litran muovikanisteri, josta leikataan toiselta leveältä seinustalta yläosaa pois koko leveydeltä. Makuasia, miten korkeasti leikataan, tärkeintä on, että hilla on helppo heittää aukkoon, plop, plop, plop. Astian etu on tukeva kahva.

Läsi tarkoittaa lappilaiselle paikkaa, jossa on hillaa. Hyvän läsin löytämiseksi pitää kulkea paljon, läpi ryteikköjen ja upottavien heinikoiden. On oltava herkkä poikkeamaan tutuilta reiteiltä.

Runsashillaisista läseistä paras on aivan yllättävässä paikassa, makeimmillaan hikisen reitin ja mäkäräisarmeijan takana – ja jota pääsee ennen muita poimimaan. Silloin on hetken sellainen olo kuin omistaisi luonnosta sen palan.

Kommentoi