Heikki Toivasen kolumni: Syksyn koronasekoilulle ei näy loppua

Heikki Toivanen

Heikki Toivanen

Sekavaa. Torstai oli jälleen hyvä esimerkki huonosta suomalaisesta korona-ajan viestinnästä.

Sosiaali- ja terveysministeriön (STM), terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) ja aluehallintoviraston (avi) tiedotustilaisuus myllytti ensin korkeat tartuntaluvut, siihen nähden kohtuulliset sairaalahoitotapaukset ja sitten uudet selvästi tiukemmat rajoitukset Etelä-Suomessa.

Ei mennyt kuin muutama tunti ja säätytalosta kuului taas aivan uutta viestiä: pääministeri Sanna Marinin (sd.) johdolla vaadittiin rajoitusten höllentämistä. Kahden metrin turvaväleistäkin voitaisiin jo luopua, jos turvavälit toteutuvat muutoin. Ymmärrettävää?

Samaan aikaan painotetaan alueellisia päätöksiä ja paikallisen tautitilanteen tunnistamista, mutta uhkaillaan lakimuutoksilla, jos aluehallintovirastot eivät noudata ministeriön pian lähteviä ohjauskirjeitä. Olkaa itsenäisiä, mutta tehkää niin kuin sanomme.

Etelä-Suomen avin asettamat uudet asiakasmäärärajat sisätiloissa ovat vaikeuttamassa muun muassa lasten ja nuorten harrastustoimintaa 20.8. alkaen. Avi hämmentyi johtavien politiikkojen kritiikistä.

Päätös perustui kuitenkin THL:n, sairaanhoitopiirin, STM:n ja paikallisen koronanyrkin lausuntoihin ja ohjaukseen. Tilannearvio on, että tilanne pääkaupunkiseudulla on vakava ja rokotekattavuus ei ole riittävä. Päätöksiä ohjaavat lait, tässä tapauksessa tartuntatautilaki.

Olkaa itsenäisiä, mutta tehkää niin kuin sanomme.

Sekavuuden taustalla on politiikkoihin kohdistuva kasvanut paine. Yhteiskuntaa on avattava, vaikka terveysviranomaiset varoittelevat riskeistä. Vaarana on myös, että pääkaupunkiseudun kuplassa unohtuvat muut alueet: rokotuskattavuudessa on isoja eroja.

Suomessa ei ole enää yhteistä linjaa, jota saimme toisteisesti vielä kuulla hallituksen infotilaisuuksissa läpi ensimmäisen koronavuoden. Helposti leviävä deltavariantti ja arvioitua hitaammin edenneet rokotukset sekoittivat pakan lopullisesti.

Aluehallintovirastojen ja kuntien itsenäisyys tuo toki oman lisänsä sekavuuteen. Siinä missä Keitele ja Vesanto kielsivät kesätapahtumansa, Kuopiossa keräännyttiin paljon suurempiin juhliin ja houkuteltiin väkeä myös epidemian vaikeammilta alueilta. Se näkyy myös tartunnoissa.

Vaasassa Taiteiden yö peruttiin, mutta Turussa ei, vaikka tautitilanne oli Turussa vaikeampi kuin Vaasassa.

Viestinnällinen vinkki päättäjille ja viranomaisille. Kiteyttäkää ja toistakaa.

Vaikka näin: Käydään ottamassa rokotteet ja jaksetaan vielä pari kuukautta rajoituksia ja suosituksia. Seotaan vasta sitten.

Kommentoi