Työ on saatava kohtaamaan tekijänsä

Työllisyys on koehtunut selvästi, Tilastokeskuksen uusimmat tiedot kertovat. Samoin talousennustajat ovat korjailleet Suomen talouden näkymiä kirkkaammiksi.

Kaikesta huolimatta ei pidä vaipua Ruususen uneen. Suomen talouden dynamiikkaa kaipaa rakenteellisia uudistuksia, eikä niistä vähäisin ole siistiytyneistä työttömyystilastoista huolimatta työvoima. Vaikka työttömiä on yhä Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan yli 200 000, monilla aloilla työvoimapula on arkipäivää.

Hyvästä esimerkistä käy ravintola- ja majoitusala. Se joutui tiukasti koronan syleilyyn. Kun työntekijä on pitkiä aikoina lomautettuna, ymmärrettävää on, että hän lähtee hakee työtä sieltä, missä sitä on saatavissa. Uudelleenkouluttautuminen ei ole ollut myöskään harvinaista.

Työ ja sen tekijät eivät kohtaa Suomessa parhaalla mahdollisella tavalla. Vuosikaudet, jopa vuosikymmenet on peräänkuulutettu sitä, että yhteiskunnan tukien ei pidä rapauttaa työn tekemisen houkuttelevuutta. Työn pitää olla aina kannattavampaa. Ei voi olla niin, että työtön työnhakija harkitsee työn vastaanottomista tukien menettämisen tai pienenemisen pelossa.

Suomen on edistettävä työperäistä maahanmuuttoa, mutta olisi peräti outoa, jos Suomessa ei edistettäisi nykyistä paremmin suomalaisten työllistymistä. Työssäkäynti on yksilötasolla erinomaista sosiaalipolitiikkaa ja suuressa kuvassa vastuullista kansantalouden hoitamista.

Kommentoi