Pääkirjoitus 2.9.2021: KPY on uuden edessä Vetrean myynnin jälkeen

Vielä tammikuussa näytti, että Vetrea Terveys pysyy KPY-osuuskunnan osana ja keskittyy varsinaiseen osaamisalueeseensa eli aivoverenkiertohäiriöiden hoitoon luopuen vain matalakatteisista ja ankarasti kilpailluista vanhusten hoivapalveluyksiköistään. Linjaus tarkoitti neurologisten ja toimintakykyä edistävien kuntoutusten jatkamista ja vammautuneiden asumispalvelujen tarjoamista mahdollisesti myös uusien kumppanuuksien kautta. Vuoden alun puheiden valossa tiistainen uutinen Vetrean toimintojen myynnistä yllätti. Toisaalta Vetrean yksiköitä joutui huonoon valoon Tampereella ja Kangasalla. Paljastui muun muassa vakavia puutteita henkilöstömitoituksessa.

Korona selittää paljon, mutta ei kaikkea. Perussyy ongelmiin on usein pelkin rahaperustein tehdyissä kilpailuttamisissa, joissa hoiva-alan erityislaatuisuus on kylmästi ohitettu. Vetrean kaltaisten keskisuurten toimijoiden on vaikea löytää kannattavan liiketoiminnan edellytyksiä, koska se on kömpelömpi liikkeissään kuin pienemmät kilpailijansa ja voimavaroiltaan vähäisempi kuin suuret kilpailijansa.

Lisäksi Vetrean toiminnan pirstaleisuus vaikuttaa yhä vaivanneen yritystä tai ainakin niin voi päätellä siitä, että Vetrean toiminnoille tuli kaksi ostajaa. Kuntoutusliiketoiminta menee Live-säätiölle eli entiselle Invalidisäätiölle ja Mehiläinen ostaa puolestaan vammautuneiden asumispalveluyksiköt, ikääntyneiden yksiköt ja kehitysvammayksiköt.

Oma lukunsa on sosiaali- ja terveysalan suuri uudistus, joka tuo sote-toimintojen järjestäjiksi hyvinvointialueet kuntien sijaan. Yrityksen koon merkitys kasvaa. Mitä suurempi on yritys, sitä suurempia skaalaetuja on mahdollista saada hankinnoissa ja miksei myös henkilöstön käytössä. Siten Vetreasta luopumisen hetki sote-uudistuksen kynnyksellä saattaa olla oikein hyvä saranakohta.

Vetrean myynti asettaa KPY:n uuden eteen. Strategisia linjauksia viilataan parhaillaan. Merkittävään rooliin nousevat pitkäaikaiset vähemmistöomistukset jo toimintansa vakiinnuttaneissa yrityksissä, joilla on kassavirtaa ja joilla on uskottava kasvunäkymä. Kun ensisijainen tavoite ei kuitenkaan ole rahakas exit, on kiinnostavaa nähdä, mille tasolle KPY:n osuuspääomalle maksama korko asettuu lyhyellä ja pitemmällä aikavälillä. Perustan tuotoille tarjoaa toki tuottava ja vahva kivijalka Savilahdessa KPY Novapoliksessa.

KPY:n strategiamuutos avaa erityisesti perheomisteisille ja yrittäjävetoisille yrityksille uusia näkymiä kasvumahdollisuuksien etsintään ja mahdollisesti kansainvälistymiseenkin. Jos tuumat toteutuvat käytännössä, ne tuovat lisää elinvoimaa koko Pohjois-Savoon.

Uutinen Vetrean toimintojen myynnistä yllätti.

Kommentoi