Iikka Taavitsaisen kolumni: Valtatyhjiö täyttyy aina, ja samalla paljastuu ihmisen raadollisuus - vahvin on se, joka ei välitä

Iikka Taavitsainen

Iikka Taavitsainen

Si vis pacem, para bellum. Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan.

Kuuluisan lauseen takana uskotaan olevan roomalainen sotilasteoreetikko Flavius Vegetius Renatus, joka 300-luvun lopulla kirjoitti sodankäyntiä käsittelevän kirjan Epitoma rei militaris.

Sitkeästi elänyt lause nousee mieleen, kun seuraa nykymaailman menoa. Enkä puhu kriisialueista vaan ihan siitä, miten länsimaisessa hyvinvointivaltiossa ihminen käyttäytyy toista ihmistä kohtaan.

Satunnaiselle käyttäjälle Twitter näyttäytyy surullisen usein vain anonyymien huutelijoiden pahoinvoinnin oksennussankona, eikä Facebook tule paljoa perässä. Yhä useammin vaikuttaa siltä, että sosiaalisessa mediassa tuntematon ihminen on automaattisesti uhka, jolle kannattaa osoittaa kaapin paikka heti eikä kohta. Ei valmistauduta keskusteluun vaan sotaan.

Disinformaation ja informaation kamppailussa viimeisen sanan saa se, joka jaksaa jankata pisimpään. ”Sodan ensimmäinen uhri on totuus”, totesi osuvasti yhdysvaltalaispoliitikko Hiram Johnson jo 1910-luvulla.

Kysymys on lopulta vallasta ja sen puutteesta. Muutaman kollegan kanssa keskustelu kääntyi valtatyhjiöön. Kun yhtenäiskulttuuria tai järjestystä luovaa herrasäätyä ei ole, täytyy ihmisen itse valita, mitä pitää arvokkaana. Yhteisen selkänojan puuttuessa moni on alati varuillaan oman elämäntyylinsä tai ajatusmaailmansa säilymisen puolesta, mikä johtaa jyrkkiin vastakkainasetteluihin.

Viimeisen sanan saa se, joka jaksaa jankata pisimpään

Valtatyhjiö täyttyy aina, on kyse sitten geopoliittisesta tilanteesta, keskustelupalstojen huutelukulttuurista tai koulujen pihoista, ja samalla paljastuu myös ihmisen raadollisuus. Vahvin on se, joka ei välitä.

Kyynistä? Tiedän. Kärjistettyä? Takuulla. Henkilökohtaisesti tärkeää? Ei tippaakaan. Miksi sitten kannan huolta siitä, että aikuiset ihmiset haluavat käyttää ainutkertaista elämäänsä keinotekoisessa kaupallisessa yhteisössä mesoamalla, väittelemällä ja kiusaamalla sellaisia ihmisiä, joita he eivät tunne, eivät halua tuntea ja joiden mielipiteistä he eivät aidosti välitä?

Siksi, että ihminen on pohjimmiltaan matkimalla oppiva kädellinen. Jos aikuinen on valmis kohtelemaan toista aikuista ala-arvoisella tavalla, miten voimme odottaa, että tulevat aikuiset, tämän hetken lapset, osaisivat toimia yhtään paremmin?

”Älä tee niin kuin minä teen vaan niin kuin minä sanon” on onnettomin ohjenuora, jonka voi tarjota niin tapittavalle vaahtosammuttimelle kuin välinpitämätöntä näyttelevälle teinillekin. Sotaan valmistautumisen sijaan aikuisille parempi muistutus olisi ”jos haluat rauhaa, ole ihmisiksi”.

Kirjoittaja on kulttuurituottaja.

Kommentoi