Iisalmen uudelle uimahallille ollaan synnyttämässä nimeä. Tähän tehtävään on perustettu paitsi työryhmä myös ideakilpailu. Työryhmään kuuluvat kaikki strategiset henkilöt toimialajohtajasta kulttuuri- ja vapaa-aikajohtajaan. Lopullisesta nimestä päättää aikanaan sivistys- ja hyvinvointilautakunta.
Keittäkää paljon kahvia, tästä ei yhdellä kokouksella selvitä.
Olen syntynyt ja kasvanut Iisalmessa. Osittain olen kasvanut Iisalmen uimahallissa, äitini työpaikalla kahvilan tiskin takana.
Minulle Iisalmen uimahalli on Iisalmen uimahalli. Ei Polskimo, Läiskis, Uittola eikä Pärske. Muun muassa nämä on heitetty somessa ilmoille jo etukäteen. Miettikää nyt nettisivuakin laiskis.fi. Ei kuulosta sporttiselta, ei.
Pelkään lopputulosta etukäteen, koska Iisalmessa on lähtenyt nimien kanssa lapasesta ennenkin. Esimerkiksi Keisarinkulma on varsin pompöösi nimi entiselle Putkolan, sittemmin Anttilan tavaratalolle.
Vuoden 1965 räjähdysonnettomuuden eli "Putkolan pamauksen" jälkeen rakennettu uusi tavaratalorakennus on vuodelta 1966. Se on retro punatiilinen laatikko mutta ei keisaria nähnytkään. Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas Aleksanteri I vieraili Iisalmessa vuonna 1819. Olkoonkin, että visiitti on kaikkien aikojen merkittävin valtiovierailu maakunnassa, Putkolan talon nimeäminen sen kunniaksi ei toimi 1960-luvun arkkitehtuuria edustavassa kaupunkikeskustassa.
Pelkään lopputulosta etukäteen.
Mielestäni myös Kustaa Aadolfin kirkko olisi saanut jäädä Vanhan kirkon nimelle, ja Pyhän Ristin kirkon sijasta tykkäsin nimestä Uusikirkko. Konstailematonta ja suuhun sopivaa.
Kun suunnistan Iisalmeen, haluaisin siellä olevan sellaista, joka on ollut siellä "aina". Siinä kaipuussa on jotakin samaa kuin Sakari Topeliuksen sadussa Koivu ja tähti, jossa tyttö ja poika yrittävät löytää takaisin koti-Suomeen mielessään kotipihan koivu.
Iisalmen kaltaiset kaupungit haluavat paluumuuttajia. Mutta pitää olla niitä Topeliuksen koivuja, merkityksellisiä paikkakoordinaatteja. Ei voi olla niin, että kun menet Iisalmeen, mietit, oletko sittenkin Varkaudessa tai Mikkelissä.
Uutta pitää rakentaa ja kehittyä pitää, mutta väenvängällä ei pidä kaikkea uudistaa. Esimerkiksi uimahallin nimeä.
Vaikka kuinka tekisi mieli, unohdetaan nyt myös se Kustaa. En haluaisi viedä lapsia Kustaan altaaseen.
Kirjoittaja on yhteisötoimittaja.