Pääkirjoitus 7.10.2021: Hoitajamitoitus toimii jo nyt itseään vastaan

Kun poliitikot muutama vuosi sitten väänsivät kättä henkilöstömitoituksesta vanhusten tehostettuun palveluasumiseen, osa näki mitoituksen kiristämisen riskit. Ne ovat lauenneet jo nyt, vaikka vielä eletään siirtymäaikaa, jolloin hoitajamitoituksen ehdoton minimi nousee asteittain.

Tällä hetkellä vanhuspalvelulaki takaa, että ympärivuorokautisessa hoidossa pitää olla hoitohenkilöön kuuluvia 0,55 yhtä vanhusta kohti. Ensi vuoden alusta lähtien luku on 0,6 ja vuoden 2023 aprillipäivästä lähtien luku on 0,7 (Savon Sanomat 6.10.).

Aikanaan Kuntaliitto vastusti lakiin kirjattua sitovaa henkilöstömitoitusta, koska se oli sen mielestä liian yksinkertainen vastaus monimutkaiseen ongelmaan. Oli pelko, että tietyn luvun vaatimus johtaa pyrkimään juuri siihen, eikä varsinaiseen tavoitteeseen, joka toki kaikilla on ikääntyneiden ihmisten hyvä hoito.

Uutissuomalaisen kyselyyn vastanneista 20 kunnasta ja kuntayhtymästä 12 myönsi vanhusten pitkäaikaishoitoon pääsyn vaikeudet. Irvokkaimmillaan paikkoja jätetään tyhjiksi, jotta mitoitus säilyy lain vaatimalla tasolla.

Mitä hoidosta torjututuille vanhuksille sitten tapahtuu? Vaihtoehdot riippuvat kulloisistakin olosuhteista. Jos myönnettyä asumispalvelupaikkaa ei esimerkiksi Kuopiossa ole mahdollista osoittaa, kaupunki järjestää välttämättömän hoivan ja huolenpidon jotenkin muilla palveluilla. Ja se on melkoinen karuselli.

Yksi vaihtoehto on kotihoito, jonka palveluja vahvistetaan. Ongelma vain on, että kotihoidossa henkilöstöpula on vielä suurempi kuin tehostetussa palveluasumisessa. On mahdollista myös turvautua omaishoitoon tai muuhun omaisten hoivaan. Lyhytaikaiset asumispalvelut eli niin sanotut kriisipaikat ovat myös mahdollisia sijoituspaikkoja. Jos ei mitään muuta palvelua löydy, jatkuvaa hoivaa tarvitseva vanhus sijoitetaan sairaalaan.

Kaupunki järjestää välttämättömän hoivan jotenkin.

Toisin sanoen sen lisäksi, että hoitajamitoituksen kirjaaminen lakiin ei ole toteutunut toivotulla tavalla, sitovasta kirjauksesta aiheutuu jatkuvasti lisätyötä, koska ei ketään hoidon tarpeessa olevaa vanhusta voi jättää heitteille tai huonolle hoidolle.

Oppisopimuskoulutus ja työperäinen maahanmuutto epäilemättä ratkaisevat ajan saatossa ongelmaa, mutta on aivan toinen kysymys, riittävätkö ne takaamaan riittävän henkilömääärän. Hoitajapula vaivaa myös terveyskeskuksia ja sairaaloita kautta maan. Ja tarpeet yhä kasvavat.

Entuudestaan tiedetään, että moni hoitaja on vaihtanut alaa jatkuvan vajaamiehityksen vuoksi. Se kun johtaa tinkimiseen työsuorituksista, mikä taas kuormittaa henkisesti ammatissa, joka on tyypillisesti kutsumustyötä. Hyvinvointialueilla onkin jatkossa välttämätöntä panostaa työn olosuhteiden parantamiseen kaikin tavoin.

Kommentoi