Kristiina Poutiaisen kolumni: Myyjä työnsi nenänsä hajuveteen ja solvasi ostostani

Kristiina Poutiainen

Kristiina Poutiainen

Ostin joitain vuosia sitten erikoisjuustoja, jotka oli pakattu läpinäkyvään kelmuun. Myyjä piippasi niitä liukuhihnalta, kunnes otti yhden käteensä, pyöritteli ja tokaisi:

– Tämä näyttää siltä kuin se olisi jo kerran syöty.

Ai. Tänks. Juustokauppias itse saattaisi olla vähän eri mieltä kommentista, mutta ainakin tuli tarina tarjottavaksi juustolautasen oheen ystäville.

Viime kesänä taas löysin itsepalvelukirpputorilta lähes täyden pullon hajuvettä. Kassalla myyjä tarrasi pulloon ja nuuhki sitä maski kasvoillaan.

– No eipä haise millekään.

– Ei se ehkä maskin läpi...

'Minun isillä ei ollut yhtään naista, kun hän oli armeijassa .'

Myyjä ei kursaillut, vaan otti maskinsa pois ja tökkäsi nenänsä pulloon.

– Hyi! Onpa pahanhajuinen.

No... niin.

Maksoin pahanhajuisen parfyymini ja lähdin pois.

Jälkikäteen naurattaa, kuinka spontaanisti aikuiset ihmiset saattavat sanoa sen, mitä ajattelevat. Ei välttämättä ole paras ominaisuus asiakaspalvelussa, mutta rehellisyyttä lienee syytä arvostaa.

Sammakoiden lipsahteluille altistuu kiireessä ja väsyneenä, huomauttaa tietokirjailija ja työelämänvalmentaja Harri Gustafsberg ( Kotilääkäri 2/18). Tarvitaan tilannetajua, jolla voi tehdä harkittuja päätöksiä ja kykyä ottaa muut huomioon. Gustafsberg lohduttaa, että tilannetajua voi kehittää ja pärjätä työelämässä paremmin.

Ei voi kuin ihailla, kuinka timanttiseksi tilannetaju on kehittynyt varhaiskasvatuksen ammattilaisilla. He osaavat ottaa vastaan pienten vilpittömiä pohdintoja, toteamia ja arjen havaintoja, joita aikuisten maailmassa saatettaisiin kutsua möläytyksiksi. Aikoinaan lapseni päiväkodissa keskusteltiin teltoista ja armeijasta, ja eräällä lapsella juolahti mieleen aiheeseen liittyvä yksityiskohta: ”Minun isillä ei ollut yhtään naista, kun hän oli armeijassa.”

Aivojen otsalohko, joka säätelee esimerkiksi harkintakykyä, kehittyy valmiiksi vasta reilun 20 vuoden iässä, joten lapset ehtivät valottaa isin asioita vielä pitkään. Opettajat saavat tästä oman viipaleensa. (Kaikki ei sitten pidä paikkaansa, toim. huom.!)

Joskus sitä lipsahtaa isommissakin piireissä. Edellinen Amerikan presidentti oli kuin sketsihahmo suusammakkolaumoineen ja suomalaistenkin poliitikkojen möläytykset – tahalliset tai tahattomat – nostetaan suurennuslasin alle.

Lapsilla se on viatonta ihmettelyä maailmasta, harkitsemattomilla aikuisilla se on lipsahdus. Mutta entä ne tapatölvijät, jotka sanoillaan loukkaavat toista? Tähän pätee ehkä sama vinkki, joka esitetään monissa somekanavissa: Vaikka kuinka tekisi mieli kommentoida, niin jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole hiljaa.

Kirjoittaja on Savon Sanomien teematuottaja.

Kommentoi